unessa leikkasin kynsisaksilla korpimaan puuntynkiä ja varvikkoa vielä matalammaksi. oli kuiva syksy.

mun mieliala on samalla tavalla maassa kuin joskus jätetyksi tulemisen jälkeen. niin masentunu ja turtunu, ettei osaa edes itkeä, koska tunteiden ilmasukyky on jotenkin tukkeutunu. ei oikein tiedä mille on sanonu hyvästit, tietää vaan että jokin on peruuttamattomasti ohi ja menetetty. tätä on nyt kestäny pari viikkoa enkä keksi muuta syytä kuin jonkun kevätväsymyksen. voisin vaan nukkua, ja oon nukkunutkin. täytynee soittaa yks puhelu, vaikka ei yhtään huvita, mut sen jälkeen voisin jatkaa nukkumista. uneen vaipumisen tunne taitaa olla mun lempiharrastus tällä hetkellä. kulunut, melkein kuukauden kestäny ympärivuorokautinen työputki vei kaikki mehut. työ oli mukavaa enkä kokenu uupumusta sen aikana, joten tää väsymystila yllätti.