18 kirjaa. 19. jo menossa vauhdilla. oho.

kenraaliharjoitus ei alkanu innostaa edes toisiks viimesessä luvussa, eikä loppuessaan herättäny mitään tunteita, mikäli yhdentekevä ei oo tunne. valomerkki sentään vähän itketti, vaikka vasta ihan viimesillä sivuillaan. ajattelin harjoituksen perään lukee hetken kira poutasen ihanaa merta, kokeillakseni jaksanko sitä enempää, kun se ensin vaikutti hieman liian teiniltä, mutta jotenkin tilanteet menikin taas niin että eilisiltaan mennessä sekin oli luettu. muistelin että olisin saanu sen joululahjaks vuonna 1999 koska asuin vielä himassa, mutta julkasuajankohta olikin vasta 2001. sillon asuin vielä osittain himassa. en oo varma luinko sitä sillon ikinä loppuun, koska hyvin pian se katos mun hyllystä enkä enää ikinä nähny sitä missään. kirotun pikkusiskot.

muistin sen kuitenkin yhtäkkiä kun näin sen kirjastolla muutama viikko taaksepäin ja otin lainaan. sitä en muistanu, että sen alkupää on todella teini, mut loppua kohden ymmärsin, et ehkä sen oli tarkotuskin olla niin päin. viattoman materialistisesta ja fyysisestä nuoren tytön arjesta tulee kaikennielevää pimeää vettä, josta vähitellen katoaa kaikki elollinen, kuten muut ihmiset. ihana meri kertoo juliasta joka sairastuu anoreksiaan. voitti finlandia juniorin aikanaan. eipä yllätä että mä ihastuin poutasen kieleen siellä synkemmällä puoliskolla, jossa teksti oli lähestulkoon abstraktia. ja joo, lopussa vähän itkettikin. oon ilonen että luin sen kokonaan vaikka alkupää oli mun nelikymppisille silmille vähän turhan kevyttä, mut tosiaan lopussa huomasin et se rakennehan toimi ja oli ehkäpä koko idea. nälkiintyminen ei oo mikään pikkujuttu tunne-elämälle. mitä mä painoin julian iässä, 38 kiloa? lukiossa 36, 37. unetonta, kelmeää kohinaa ja käsivarret täynnä viiltohaavoja ja polttojälkiä. ei siinä varsinaisesti vaelleta elävien joukoissa.

kattelin kirjahyllyäni nyt kun kaikki lainakirjat on luettu. yritin alottaa pitkästä aikaa antonella gambotton kirjaa pimennys - itsemurhamuistelmat, koska se oli mun suosikkeja noin 15 vuotta sitten, mut huh kun se oli levotonta nyt. saa odottaa ehkä vielä toiset 15. se oli voimakas ja tärkee kirja mulle pitkään, mähän sävelsin pianobiisinkin nimeltä gianluca nellan veljen muistolle, mut jotenkaan ei nyt lähteny.

ennen ullmania päätin kokeilla merete mazzarellan muistelmaa ensin myytiin piano. senkin nappasin kirjaston vaihtopöydältä vuosia sitten. mazzarella myös finlandiaehdokas ja muutenkin ansioitunu kirjailija ja kirjallisuudentutkija. mä ihastuin tohon täysin, joten äsken meni parin kahvikupin äärellä 1/4. ihanaa kun voi lukee välillä jotain mikä hihityttää, vähän kuin humoristiset paasilinnat. eikä niiden silti tarvii olla mitään höpönhuttua chiclitiä, vaan pelkästään maanläheistä tarinankerrontaa.

miksi se kirjaston vaihtopöytä piti lopettaa? sehän oli ihan loistava systeemi.

mustan tupsuisen tyypin nimeksi tuli pessi peikonpoika.