tuuli ja sade ruoskii viimesiäkin lehtiä puista alas. päästään varmaan pian haravoimaan keltaoranssi meri nurmikoilta ja sit saa halla, routa ja vaikka jo ensilumikin mun puolesta tulla.

mieliala on ollu tasanen, mut nukkumiset on taas jo aamuyöstä kahville nousemismeininkiä tai väkisinmakuuta - ja huonoja torkahduspäikkäreitä, jotka ei palauta. luulen et lisääntyvä pimeys sotkee rytmejä ja energiatasoja tai jotain.

unet on ahdistavia, lannistavia, synkkiä, aina sitä samaa. alitajunta on keksiny tänä vuonna aivan oman kaupunkinsa mun pään sisälle. siellä on tietyt kadut ja reitit ja jopa samat kaupat, baarit ja yks metalliklubi jonne mennään. oon aina eri seurassa, mut joka kerta ulkopuolinen, ja pahimmillaan yleensä nolaan itteni tavalla tai toisella. jokin jää aina kesken ja selvittämättä.

en oo masentunu mut väsymyksen takia ei huvita tehdä hirveesti mitään muuta kun makoilla ja katella oikeudenkäyntejä. luovutin vihdoin ja palautin kirjastoon jo kolmesti uusimani lainat: kesän alussa olin tosi optimistinen sen suhteen että luen noin tusinan kirjoja. pino pysy korkeena yöpöydällä koko kesän eikä valitettavasti vieny mukanaan. todellinen tulos tais olla kolme tai neljä luettua.

mutta mutta. uus koulutus alko viime viikolla ja ensivaikutelma on tosi hyvä ja lämminhenkinen. meitä on kurssilla kymmenisen eri-ikäistä ja taustaista naista. jotenkin ihanaa kun kouluttajakin sanoi ettei halua pitää mitään monotonisia luentoja, vaan käydä dynaamista keskustelua ja ajatustenvaihtoa aina kustakin aiheesta. jokainen saa halutessaan puheenvuoroja ja mahiksia esittää kysymyksiä. tykkään. mukavan ihmisläheisiä ja syvällisiä myös noi kotitehtävät, esim:

"piirrä elämänpolkusi, johon kirjaat merkittävät elämäntapahtumat, roolit, työt, tehtävät ja käännekohdat. pohdi, mitä ne ovat opettaneet sinulle. millaisia osaamisia ja elämäntaitoja sinulle on kertynyt elämän varrella?"

kaks hyvää ystävää käy läpi todella kammottavia asioita tällä hetkellä, toisella lähipiirissä itsemurha ja toisen puolisolla vakava vammautuminen josta seuras se että kouristelee koomassa teholla. ehti olla elottomana yli puol tuntia joten laaja aivovaurio on joka tapauksessa edessä. huomaan molemmilla ystävilläni samaa mitä itellä kriisin keskellä: vetäytymistä.

läheisen paras toimintatapa on se mitä toivon aina itellekin: tilan antaminen. riittää kun sanoo et on täällä kuuntelemassa jos toinen sitä tarvii. ei hössötystä eikä sössötystä, eikä ainakaan emojeja.