jouluvalmistelut on ollu ihan mukavia muutamana viime vuonna, mut tälläkin kertaa varsinaisena aattona heräsin alakulosena ja oon tuntenu oloni koko päivän jotenki tyhjäks, merkityksettömäks, masentuneeks.
kotona asuessa aina tapeltiin, fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa 3-vuotiaasta 17-vuotiaaseen - mut yhtenä päivänä vuodessa laitettiin pystyyn joulufarssi, jotta saatais hyviä valokuvia valtavista lahja- ja ruokamääristä. jäykissä kuvissa näkyy pakotetut ilmeet ja sen myötä tilanteen todellisuus: tää on kaikki showta, jolla äitiydestään kunniamitalia vaativa väkivaltanen ja narsistinen ihminen keräilis irtopisteitä sukulaisilta, naapureilta, kollegoilta - itseltään ja muilta.
katoin aamulla yhtäkin kuvaa jossa meiät on siskon kans väkisin ängetty vierekkäin kuusen ääreen, mä oon 15 ja se ehkä 13. painan 37 kiloa ja oon polttanu ja viillelly luiset käsivarteni täyteen jälkiä. tona jouluna joku äidin tekemä ruoka meni pilalle - koska se esitti kodin hengetärtä kerran vuodessa eikä todellisuudessa osannu kokata mitään - ja kun kommentoitiin siitä jotain teinimäistä, fasaadiin tuli särö mutsin marttyyrikohtauksen muodossa. oon aina inhonnu perinteisiä joulukoristeita ja -sisustuksia, koska niitä helvetin pöytäliinoja on tullu tuijoteltua aivan liian kauan, odotellessa et se ohuella langalla katosta roikkunu feikkitunnelma vaan romahtaa keskelle ruokapöytää yhdestä väärästä eleestä. jopa siitä, et haarukka on kilahtanu mun hampaisiin syödessä.
lapsuuden ja nuoruuden joulut oli yhtä tyhjiä ja arvottomia kuin sekajätteeseen päätyvät, kerran käytetyt ja sit rypistetyt lahjapaperit. sen tunteen oon kantanu mukanani aikuisuuteen: ruoka ja lahjat, niiden odottaminen ja niihin keskittyminen edustaa mulle elämänvalheita. materia ja näennäinen estetiikka ei korvaa onttoutta eikä rumuutta jonka ne alleen jättää. miltä muultakaan musta tällasena päivänä vois tuntua, kuin turralta?
