keltaset koivunlehdet väistelee toisiaan ilmassa, kirsikkapuiden lehtiin leviää ruoste. lukit kerääntyy ateljeen oven ympärille lämmittelemään ja tippuu sieltä tukkaan kun kuljen sisään ja ulos.

syksyistä tulee aina nostalginen olo. useimmille ehkä kevät tai kesä kuvastaa uuden alkua, mut mulle syksyt on edustanu sitä jo kouluajoista. entisen kuoleminen koskettaa mua enemmän kuin sitä seuraava uuden syntyminen. 

oon jo teininä eläny pienistä kuolemista. muistan, et mun poikaystävä johon olin aivan toivottaman rakastunu 17-vuotiaana, lakkas pitämästä muhun yhteyttä elokuun loppupuolella. yhtenä iltana se kutsu mut läheisen koulun urheilukentälle juttelemaan. mä tiesin mitä oli tulossa, olin ollu aivan paskana jo viikon koska tiesin.

molemmilla oli nahkatakit, mulla ruskea lyhyempi ja sillä musta kokopitkä. mun hiukset oli pitkät ja punaset. tykkäsin pojan silmäluomista, jotka oli vähän laiskat, niinku forest whitakerilla. tuun varmaan aina muistamaan ne silmäluomet, sen, kuinka se katto mua kohti alaspäin kun olin sitä huomattavasti lyhyempi ja sen syleilyssä. jos pitäis keksiä yks sana sen pojan olemuksesta, se olis "turvallinen".

istuttiin vierekkäin pimeen katsomon reunassa, katulamput värjäs läheisen soratien oranssiksi pyörylöiksi. kestopuusta rakennettu katsomo oli paikotellen märkä, ja syksyn märkyys ja lätäköt sekottuu mun mielessä meiän kiiltäviin nahkatakkeihin. keskustelu ei kestäny kauaa, mut lyhykäisyydessään mun rakastettu kertoi, et vaikka mä oon yks kauneimmista naisista jonka se on koskaan nähnyt, se ei just nyt haluu seurustella. olin reipas kuten aina, ja lähdin vaan himaan. päiväkirjaan oon kirjottanu syyskuun kolmas päivä:

- elämä on taas osottanu miten vahvasti kuulun siihen, ja miten taianomainen se yhteys on.

en oo varma mistä tonkaltanen euforia kokonaisuudessaan tuli, mut muistan sitä edeltäneen lamaannuksen koska tiesin että mut hylätään pian. kun tapahtu se mitä olin pelänny, olin jo tavallaan kohdannu sen, ja sitä seuras helpotus, jonka mä ilmeisesti kirjotin ylös. ehkä kyse oli siitä, miten aukottomasti mun intuitio oli taas toiminu. ehkä siitä, että koin saaneeni mitä ansaitsin, kaikki meni oikein.

myöhemmin mulle selvis et poika oli ihastunu yhteen tyttöön, jonka kotibileissä käytiin kerran, ja odotti ainoastaan et tyttö palaa ulkomailta. sen piti jättää mut että vois olla tän toisen tytön kanssa. nykyään ne on naimisissa ja niillä on lapsia. mun piti väistää jotakin suurempaa kohtaloa.

enemmän kuin varsinainen ero mua jäi hämmentämään se, et miten mun ulkonäkö liittyi mihinkään. sairastin tossa vaiheessa jo vakavaa ruumiinkuvanhäiriötä. sen epämuodostuneen hirviön peittämiseen, jonka näin peilissä ja valokuvissa, käytin yli kolme tuntia päivässä. olin mielestäni lähes arvoton ihminen sisäisesti ja sitä kompensoin ulkoisesti (tiedän sen vasta nyt, miltei nelissäkymmenissä kun oon käyny ruumiinkuvanhäiriöön keskittyvässä terapiassa 2,5 vuotta). vuosien varrella törmättiin muutamia kertoja yöelämässä tän eksän kanssa kun oltiin alle kolmekymppisiä, ja se joka kerran kyseli ääneen että mikäköhän idiootti se on ollu, koska mähän oon niin kaunis. tollasten kommenttien jälkeen ihmettelin, miksei se sitten riittäny, kun siinä oli ilmeisesti kaikki mitä se halus. huomasin myös että olin edelleen ihastunu siihen, koska mun osalta koko juttu jäi sillon teininä ihan kesken. ja mä näin siinä ihmisessä muutakin kuin silmäluomet.

nykyään mietin lähinnä, että onpas pinnallinen tyyppi. ei se koskaan edes vaivautunu todella tutustumaan muhun. ehkä mä sit oisin riittäny? tai oisin ollu liikaa, niinku useimmille. kuka tietää.

ei kirjotettu vielä sopparia mt-yhdistyksessä, mut ens viikolla on niiden palaveri johon meen mukaan. laitoin hakemuksen toiseen antikvariaattiin. jos sieltä ei tärppää, en oo ollenkaan varma mistä sit kyselen. ei tässä nyt paniikkia oo, koska toka työharkka alkais vasta marraskuun puolivälissä, mut haluisin mielenrauhan suunnitelmien suhteen et voin alkaa valmistautua kaikkeen henkisesti. itseluottamus on vieläki jotenki repaleinen - ohut ja läpikuultava. ei suojele mua kylmältä. nukun huonosti, ruoka ei maistu. pelkään etten osaa valita mitään tulevaisuudesta, tai että valitsen väärin. onks ne sama asia?

onneks puolentoista viikon päästä oon taas kartanolla. sieltä saanee edes hetkellisen boostin sosiaaliseen ja ammatilliseen minäkuvaan.