kuten arvelinkin, loksu lokinpoikanen lähti tällä viikolla omin siivin suureen maailmaan. ilmeisesti tosi aikasin eilisaamuna. mulla on pms:n takia tyypillisesti paha unettomuusjakso, joten oon heränny joka aamu viimeistään puol kuudelta ja menny heti ensiks kattomaan mitä loksu puuhaa patiolla. eilen mun herätessä se oli jättäny sijaiskotinsa, pienen pesänsä villiviinin ja heinän muodostamassa nurkassa, eikä ainakaan vielä oo palannu kerjäämään ruokaa. tuskin palaakaan, ja hyvä niin. haikeeta on, se oli niin hauska tyyppi ja piristi elämää muutaman viikon. sulonen ja urhea tapaus. sen lentotaito koheni päivä päivältä joten luotan siihen et se on kyllä löytäny rannikolle lajitovereidensa pariin omin avuin.

mun ahdistus on taas ollu tosi voimakasta ja vaikka yritän löytää sille juurisyytä, en keksi muuta kun hormonit. tiedän kyl mikä mua ahdisti tähän päivään saakka, mut koska sain asian nyt sanottua töissä ääneen - ja se otettiin oikein hyvin vastaan - kuvittelin, et olotila helpottais huomattavasti, mut se tuntuu pahenevan.

ilmotin kuukausia kestäneiden monimutkasten pohdintojen jälkeen, etten enää jatka tän sopparin päättyessä vaan rupeen opiskelemaan. se on hyvä ja oikea päätös, se mukailee kaikkee sitä, mihin työpaikan asiat on menossa, se ei oo missään ristiriidassa minkään tai kenenkään kanssa, kaikki kannustaa mua, se ei aiheuta erityisiä taloudellisia ongelmiakaan, joten miks mulla on näin hirvee olo? siksikö, et luulen aiheuttavani pettymyksen muissa? siksikö et kuuntelen itteäni ja hyppään tuntemattomaan? siksikö etten usko kykeneväni sitoutumaan kouluun? mikään näistä syistä ei päde. en ymmärrä.

ei helvetti, en mä voi napsia rauhottavia enää enempää tänään. alan kattoa jotain sarjaa netflixistä et lakkaan vatvomasta oman pääni sisältöjä.

mikään määrä ahdistustahan ei tuu vaikuttamaan siihen, miten asiat lopulta menee. mä voin tuhlata energiani siihen, tai päättää olla tuhlaamatta, mut kuten kirjotin aiemmin, tää mun 247 ahdistus on jotain niin kliinistä ja sisäänrakennettua ettei tää oo koskaan ollu mikään valintakysymys. etenkään sillon kun hormonit heittelee ja sotkee sen vähäisenkin tunnesäätelyn ja todellisuuden arvostelukyvyn. ainoo keino tekohengitykseen on eskapismi.