luen nyt kahta kirjaa samanaikasesti: kilpeä keittiössä päivisin ja burroughsia sängyssä iltasin. saa nähdä saanko tälleen tuplattua lukunopeuteni, vai meneekö liian monimutkaseksi. ainakin nyt on kyseessä niin erilaiset, omilla tavoillaan hyvät kirjat, että ne ei sotkeennu toisiinsa, ja kumpikin etenee nopeesti. taidankin jo varailla lisää uutta luettavaa ja haen kirjastosta heti alkuviikosta jos vaan on saatavilla.

löysin muutama tunti sit itestäni jonkinlaisen lempeyden. ensin ahdisti tosi pahasti taas, ja sit tilalle tuli lempeys ja myötätunto. en tiedä onko kyseessä minkäänlainen anteeksianto, ehkä parempi etten ees mieti sellasta koska se ei muutenkaan oo oikeen mun juttu. noi iänikuiset anteekspyytely- ja anteluhommat. ne on turhia enkä oikeen usko niihin. eikä multa taaskaan oo pyydetty enkä sellasta jaksais kuunnellakaan, että se siitä. mut joku rauha tuli muhun.

ainakaan en oo enää mitenkään kostonhimonen tai vihamielinen. pidän tän silti edelleen vaan omana tietonani, ja oon varovainen, etten tosiaan sorru siihen ylikiltteyteen enää koskaan. haluun vaan mielenrauhan, jonka sisällä kykenen samalla myös puolustamaan itteäni ja jatkamaan vahvempana ja parempana. ainakin pyrin olemaan aiheuttamatta yhtään enempää monimutkasuuksia ite. oon niin helvetin kyllästyny asioiden monimutkasuuksiin ja niistä johtuvaan ylikuormitukseen.

voi olla et huomenna on taas eri fiilikset, mut mä uskon et tunnistin reitin tähän tilaan ja kykenen löytämään sen tarvittaessa uudelleen.