kuten viime yönä ennen nukkumaanmenoa uumoilin, vertaisryhmän takia romahdin tänään kunnolla - en siis muiden ihmisten nähden, mut ilmotin etten pääse viimeselle kerralle. tiesin et siinä on mun raja. en pystyny menee sinne enää teeskentelemään. pari viimestä ryhmätapaamista on tuntunu siltä etten osaa kertoo itestäni mitään, oon vaan jaaritellu yleismaailmallista paskaa ettei tarviis puhua oikeista asioista.

romahduksen jälkeen (itkua ja raivoa monen kuukauden ajalta) menin kolmeks tunniks nukkumaan. loppupäivän oon pumpannu itteäni täyteen rauhottavia ja kattonu leffoja. tää leffahaaste tulee jäämään varmaan mun hienoimmaks saavutukseks tänä vuonna. 85/100. en kylläkään muista suurimmasta osasta mitään, en oo edes varma oonko nähny niitä vaik tossa ne on listalla kirjattuna. onko sekään siis mikään saavutus, jos sen sisällöstä ei oo tietoinen? mihin tää vuosi ylipäätään on menny? mun mielestä nyt vois yhtä hyvin olla maaliskuu, koska sen jälkeen kaikki on ollu tervamaista ulostetta.

odotan et tää rattoisa pms menee ohi ja näen mitä musta on jäljellä, ja sit ehkä varaan ajan lääkärille. ehkä. mä en millään jaksais tehä millekään mitään. varsinkaan kun se mikään oon mä.

vielä viikko sit mulla oli voimia yrittää olla urhea ja vahva ja sitkeä ja mitä näitä sanoja nyt on. täl hetkellä tuntuu todella väärältä jatkaa teeskentelyä missään muodossa. voi olla et suurin voimanosotus on kyky myöntää voimattomuutensa.