pentti saarikosken nuoruuden päiväkirjoihin oli aluks vaikee päästä sisälle, koska ne alkaa vuodesta 1953 - kieli oli niin erilaista sillon. ei pelkästään saarikosken, vaan suomen. kirjotustyyli kovin pateettinen ja dramaattinen. niin, ja tuollon saarikoski pohti vielä tulevansa veljensä tavoin papiksi, eli alkupään tekstissä yksinä pääaiheina on mua henkilökohtasesti nuuduttavat jumala, jeesus ja seurakunta. hehe, tosin teologisuunnitelmansa myöhemmin hylänny pena on myös masturboinu ahkerasti näille uskoaan kyseenalaistaville papereille: vähän väliä toimittaja on lisänny merkinnän sivu sperman tahrima

mun silmissä saarikoski löytää äänensä, sen päiväkirjaäänen jonka tunnistaa kaikista myöhemmistä päiväkirjoista, noin 18-vuotiaana matkustaessaan islantiin. ton kirjan lukeminen alko sen jälkeen sujuu multakin vauhdikkaammin. muistiinpanot päättyy tilanteeseen jossa pena on lopettanu yliopisto-opintonsa kesken, suunnittelee avioliittoa tuula ykkösen kanssa ja on alustavasti saamassa ekan kustannussopparinsa.

jännä ylimääränen huomio: monet suomen kielen adjektiivit on alunperin ollu paljon pidempiä. muutaman 1950-luvun esimerkin mainitakseni: fyysillinen (nyk. fyysinen) - koomillinen (nyk. koominen) - abstraktinen (nyk. abstrakti). 

87367.jpg

mun unet on muuttunu. siinä missä viimeset ainakin kaks vuotta oon nähny pienin variaatioeroin unta, jossa mä jollain tasolla kilpailen ihmisten huomiosta ja omasta onnistumisestani naisena, taiteilijana, työntekijänä - nyt oonkin muutaman viikon ajan ollu kaikissa unissa asemassa, jossa mun huomiosta kilpaillaan, tai mun oletetusta kauneudesta, lahjakkuudesta, olemassaolosta hurmioituu kaikki paikallaolijat, ja mä ite vaan jatkan tekemisiäni häkeltymättä sen enempää, itseeni luottaen. ihme ilmiö. ehkä se kuvastaa tätä jonkinlaista uutta roolia jonka oon olemalla oma itseni saavuttanu sosiaalisen (työ)elämän puolella verrattaen lyhyessä ajassa. en oo aikoihin esimerkiks nähny unta jossa en löydä mitään ja oon kaikkialta myöhässä tai muilla tavoin vaarassa epäonnistua kurjasti.

selkeimmin mieleen jääny uni jonka näin toissayönä oli sellanen, että tää mun nykyinen harkkapaikan vastaava ihminen oli saanu avaimet mun kotiin osana työsopparia, jotenkin varmuuden vuoksi kai, koska oon vaan harjottelija. se käytti avainta ilman lupaa ja ilmesty yks aamu mun luo tarkistamaan, mitä mun jääkaapista löytyy ja oonko tulossa töihin. sen sijaan et mä olisin ahdistunu tai pelästyny tai alistunu, mä sanoin:

- olisit ihan hyvin voinu hoitaa tän asian puhelimitse. se et sulla on mun avain, ei tarkota et voit tulla tänne millon huvittaa.

alanko mä sisäistää itsensä puolustamisen ideologian?

on niin harmaata ja hämärää, että kirkkaankeltasista lehdistään kiinnipitävä vaahtera näyttää hehkuvan sisäistä valoa kuin itse aurinko.