keskiviikko, 27. lokakuu 2021

se ei ole ohi missään, ennen kuin se on ohi kaikkialla

vaa'alla käyminen aiheuttaa lisää vaa'alla käymistä. kulmakarvojen nyppiminen aiheuttaa lisää kulmakarvojen nyppimistä. syömättömyys aiheuttaa lisää syömättömyyttä. sama koskee kofeiinin tai alkoholin juontia, suklaan syöntiä, negatiivisia ajatuksia, unettomuutta, eristäytymistä, toimettomuutta, luovuttamista.

älkäämme siis enää tehkö niitä.

ne on viruksia, jotka tuottaa pelkästään kopioita itsestään. helpoin keino niistä pääsemiseen on se, et ne näivettää isäntänsä elinkelvottomaksi, ja se on paradoksi. kuten otsikkokin.

73478.jpg

takana hirveet kolme viikkoo. kirjotan taas kun keksin jotain rakentavampaa.

tiistai, 19. lokakuu 2021

päivät ovat lannistaakseen minut, mutta yön selkään jaksan nousta

kunpa tänkaltaset pms:t jatkuis koko talven. kaamosmasis saa mieluusti kantaa hormonikimppua pehmeänharmaassa sylissään. oon väsyny ja vaisu, eikä ruoka maistu, mut nukun hyvin enkä jaksa murehtia neuroottisesti mitään ylimäärästä.

sekä ahdistuksen että masennuksen kourissa ihmisen itseluottamus on menetetty, mut masennusta on helpompi sietää, koska se on luovuttamista - passiivinen olotila. ahdistus on rasittavaa,  aktiiviseen toimintaan pakottavaa pyrkimistä jonka läsnäollessa tulee tehneeks virhearvioita ja esimerkiks puhuneeks ohi suunsa hermostuksissaan. siitä sit seuraa lisää ahdistusta. masentuneena antaa itestään minimin, joten ei tarvii etu- tai jäklkikäteen vaikeilla turhia.

viime viikko tais olla kaamosmasennuksen aktivoitumista ja eilen alkoi varsinainen pms. halvaantunu puoli suuttu jo aamulla siitä että laitoin eri maiharit kuin viime viikolla ja on kipuillu siitä asti. puolivälissä työpäivää romahti itsetunto enkä ois jaksanu tehdä enää mitään, mut mälsäilin läpi väkisin. tänään pidin etäpäivän koska tuntu, etten jaksa kohdata ihmisiä. järkättiin terapiakin puhelimitse. en ois halunnu poistua kotoa ollenkaan, eikä onneks siis tarvinnu.

nukuin pitkästä aikaa yksin ateljeella viime yön. rupes tympäännyttämään kotitalon samat sisäseinät. ilta, yö ja päivä yksin ateljeella ilmeisesti helpotti, koska nyt en enää vihaa tätä sänkyä jolla istun kotona. ehkä tarvitsin vielä suurempaa hiljasuutta, senkaltasta jonka saavuttaa vain olemalla täysin yksin.

349wide.jpg

olin sunnuntaina järjestön kanssa asunnottomien yössä edustamassa meitä. ruumiinkuvanhäiriö yritti parhaansa mukaan estää mua menemästä, mut meninpä silti, ja tulin parempivointisena takas. toivottavasti tää kokemus auttaa uskaltautumaan myös itsemurhan tehneiden muistopäivään. ja pitämään siellä puheen. mul on sellanen fiilis et mun täytyy rohkaistua tekemään niin - lukuisista syistä. oon ottanu sen tavotteekseni. se on mun mielessä eräänlainen tulikoe.

johan mä yhden jättimäisen tavotteen oon kohta saavuttanu: kirja numero 52 on nyt miltei puolivälissä. eli 52 viikkoa, 52 kirjaa toteutuu ihan just. en ois ikinä vuos sitten uskonu et kykenen tähän. tänkertanen helmet-lukuhaaste vaikuttaa tosi tylsältä, mut ehkä yritän koostaa senkin, koska ne 50 kirjaa on jo takanapäin.

luen pamela "cupcakes" woodin muistelmaa charles bukowskin kanssa eletyistä ajoista. hauska ja mielenkiintonen tekele tää bukowskin punapää.

vaalensin tummaa tukkaani viikonloppuna koska en enää viihtyny entisessä. lopputuloksena on karamellin värinen pitkä kuontalo. epäilen et mun kuuluu olla tän värinen, koska aina kun näytän tältä, olo on kotoisampi. iskän puolella kaikilla on tää setti: ruskeet silmät, punaset hiukset ja pisamia. sanoisin, et bukowskilla on tässä nyt kaks punapäätä häärimässä ympärillään.

vasen puoli särkee ja käsi haluaa kiertyä spastisesti nyrkkiin. jalka tuntuu siltä niinku se olis nilkasta poikki kuin jonkinlainen lahoava oksa. hormonit aktivoi aivovaurion. kehoni ei ole minun. tilanne vaatii jäätelöä.

 

perjantai, 15. lokakuu 2021

pretending is lying, and lying is bad

kaamosoireet näyttää loiventavan mun tänkertasen pms:n jonkinlaiseks elottomuudeksi. jos voin valita masiksen ja ahdistuksen väliltä niin otan kyl mieluummin tän. on huomattavasti helpompaa olla vaisu ja masentunu kuin joku psykoottinen kolibri joka ei pysty nukkumaan kun sydän hakkaa ajatusten tahtiin.

kerroin jo töissäkin et on vähän tällanen viikko, koska siellä on niin avoin ilmapiiri. sanomalla ääneen ettei käy ihan täysillä nyt, poistaa myös omat paineet siitä et ois pakko olla sama veitsenterävä energiapakkaus kuin edellisillä viikoilla. sitäpaitsi yleensä kun avaa suunsa omista vastoinkäymisistä, uskaltautuu muutkin kertomaan rehellisesti miten menee. yks jolla oli kans tosi huono päivä sanoi hauskasti kun lähdettiin himaan eilen:

- päivä on pulkassa mut pulkka on kyllä hukassa.

leivoin taas skitsofreenikon kanssa tossa yks kerta, siitä on tulossa meiän oma laatuaikajuttu, ja huomaan et ollaan aidosti alettu lähentyä. viestitellään vapaa-ajallakin. tää ihminen suunnittelee itsenäisempää elämää nyt kun hoitotasapaino on sillä mallilla et se kykenee olemaan huomattavasti toimintakykysempi. aion tukee sitä sen matkalla. vaikka työharkka päättyykin aikanaan, enhän mä tältä paikkakunnalta mihinkään katoa.

789a.jpg

maailma on lahjottanu ihmiskunnalle muutaman hyvän sitcomin, ja yks niistä on seinfeld. se on tullu netflixiin! en seuraa melkein mitään viihteellistä, katon vaan niitä mun ainaisia murhadokkareita ja oikeudenkäyntejä. seinfeld slap basseineen on ihan paras hyvän mielen sarja tähän nuupahtaneeseen olotilaan. mähän oon nähny melkein kaikki jaksot moneen kertaan, mut parhaat sarjat, leffat ja kirjat voikin kokee aina uudestaan ja uudestaan.

lauantai, 9. lokakuu 2021

levossakin tapahtuu asioita

pentti saarikosken nuoruuden päiväkirjoihin oli aluks vaikee päästä sisälle, koska ne alkaa vuodesta 1953 - kieli oli niin erilaista sillon. ei pelkästään saarikosken, vaan suomen. kirjotustyyli kovin pateettinen ja dramaattinen. niin, ja tuollon saarikoski pohti vielä tulevansa veljensä tavoin papiksi, eli alkupään tekstissä yksinä pääaiheina on mua henkilökohtasesti nuuduttavat jumala, jeesus ja seurakunta. hehe, tosin teologisuunnitelmansa myöhemmin hylänny pena on myös masturboinu ahkerasti näille uskoaan kyseenalaistaville papereille: vähän väliä toimittaja on lisänny merkinnän sivu sperman tahrima

mun silmissä saarikoski löytää äänensä, sen päiväkirjaäänen jonka tunnistaa kaikista myöhemmistä päiväkirjoista, noin 18-vuotiaana matkustaessaan islantiin. ton kirjan lukeminen alko sen jälkeen sujuu multakin vauhdikkaammin. muistiinpanot päättyy tilanteeseen jossa pena on lopettanu yliopisto-opintonsa kesken, suunnittelee avioliittoa tuula ykkösen kanssa ja on alustavasti saamassa ekan kustannussopparinsa.

jännä ylimääränen huomio: monet suomen kielen adjektiivit on alunperin ollu paljon pidempiä. muutaman 1950-luvun esimerkin mainitakseni: fyysillinen (nyk. fyysinen) - koomillinen (nyk. koominen) - abstraktinen (nyk. abstrakti). 

87367.jpg

mun unet on muuttunu. siinä missä viimeset ainakin kaks vuotta oon nähny pienin variaatioeroin unta, jossa mä jollain tasolla kilpailen ihmisten huomiosta ja omasta onnistumisestani naisena, taiteilijana, työntekijänä - nyt oonkin muutaman viikon ajan ollu kaikissa unissa asemassa, jossa mun huomiosta kilpaillaan, tai mun oletetusta kauneudesta, lahjakkuudesta, olemassaolosta hurmioituu kaikki paikallaolijat, ja mä ite vaan jatkan tekemisiäni häkeltymättä sen enempää, itseeni luottaen. ihme ilmiö. ehkä se kuvastaa tätä jonkinlaista uutta roolia jonka oon olemalla oma itseni saavuttanu sosiaalisen (työ)elämän puolella verrattaen lyhyessä ajassa. en oo aikoihin esimerkiks nähny unta jossa en löydä mitään ja oon kaikkialta myöhässä tai muilla tavoin vaarassa epäonnistua kurjasti.

selkeimmin mieleen jääny uni jonka näin toissayönä oli sellanen, että tää mun nykyinen harkkapaikan vastaava ihminen oli saanu avaimet mun kotiin osana työsopparia, jotenkin varmuuden vuoksi kai, koska oon vaan harjottelija. se käytti avainta ilman lupaa ja ilmesty yks aamu mun luo tarkistamaan, mitä mun jääkaapista löytyy ja oonko tulossa töihin. sen sijaan et mä olisin ahdistunu tai pelästyny tai alistunu, mä sanoin:

- olisit ihan hyvin voinu hoitaa tän asian puhelimitse. se et sulla on mun avain, ei tarkota et voit tulla tänne millon huvittaa.

alanko mä sisäistää itsensä puolustamisen ideologian?

on niin harmaata ja hämärää, että kirkkaankeltasista lehdistään kiinnipitävä vaahtera näyttää hehkuvan sisäistä valoa kuin itse aurinko.

torstai, 7. lokakuu 2021

drinking from a fire hose

ei sitä ihminen jaksa luovia harrastuksia ylläpitää kun yhtäkkiä on paiskautunu keskelle 5-päiväisiä työviikkoja.

hommat on jatkunu hyvin ja sujuvasti, päivät menee nopeesti. mut onhan tollanen ihmisläheinen työ ja uuden oppiminen tosi raskasta aivovammaselle kuntoutujalle. joka päivä tapaa uusia ihmisiä joiden nimet ja asiat yrittää painaa mieleen, samalla kun opettelee talon tavoille niin et löytää vaikkapa etsimänsä tarvikkeet ja muistaa ryhmien ja muiden aikataulut. lisäks mun osaamista käytetään nyt toki hyödyks kun oon järjestölle käytännössä täysin ilmaista työvoimaa, joten tietokoneella on paljon tekemistä kaiken muun ohella. tällä viikolla oon hoitanu somee ja uudistanu viikkokalentereita ja sensemmosta. mut tykkään olla mukana kaikessa missä kehitellään uusia toimintatapoja ja helpotetaan kaikkien elämää.

vaikken oo yksin vastuussa kaikkien kävijöiden kanssa seurustelemisesta, koko päivän kestävä, vaihteleva sosiaalinen vuorovaikutus vie paljon energiaa. jostain ihmeen syystä en oo siitä huolimatta jaksanu harrastaa sitä päivän tapahtumien ja dialogien jälkikäteen veivaamista ollenkaan - ehkä pienimuotosesti siten et oon ymmärtäny jonkun asian paremmin vasta kotona kelailtuani, mut se ylenpalttinen "miks oon niin kirotun typerä hölösuu" -itsesyyttely ei oo vaivannu. ehkä just siks, että muutkin ihmiset osallistuu keskusteluihin ja se on dynaamista ja tasasemmin jaettua, eli mä en niinsanotusti joudu kannattelemaan ketään.

tänään kyl vietin suurimman osan työajasta yhden suloisen skitsofreenikon kanssa, koska oltiin sovittu et leivotaan. oli hauska päivä, mut huomaan et oon selkeesti väsyneempi. ruoanlaitto jo itsessään sekottaa mun aivot, ja kun sen lisäks on ohjattava ja opastettava psyykkisesti sairasta toista ihmistä, ja oltava sen tukena ja luotava turvallinen ja kiva yhteishetki, ei sinänsä ihme et jälkeenpäin on kuormittunu olo. mut koska tollanen työ on mun silmissä ehkä merkityksellisintä ja mielekkäintä työtä mitä voin kuvitella - jonkun rinnalla kulkeminen ja auttaminen, yksinäisyyden poistaminen - väsymys on sellasta miellyttävää asiaankuuluvaa uupumista. vähän kuin urheilusuorituksen jälkeen, mut siten, et tietää tehneensä jollekin toiselle ja (toivottavasti en kuulosta liian ylevältä) koko maailmalle jotakin hyvää. jos edes yks ihminen kokee olevansa vähemmän yksin sen seurauksena et oon ollu sille aidosti läsnä, elämä jatkuu ja toivoo on.

oon lähinnä makoillu viltin alla himassa illat ja katellu youtubee, ei oikein muuta jaksa pakollisten kotitöiden lisäks. se kolmoismurhaaja julistettiin valamiehistön toimesta syylliseksi jo aikoja sitten, kuten odottaa saattoi, ja hetken aikaa elämä ehti tuntua tyhjältä koska olin seurannu keissiä niin monta vuotta, kyseistä oikeudenkäyntiäkin kuukausitolkulla päivittäin. mut nyt jenkeissä käy kaikki mediat kuumana yhden kadonneen nuorenparin tapauksen ympärillä, ja siitä sekasotkusta riittää matskua seurattavaks töiden jälkeen monta tuntia.

ennen nukkumaanmenoo luen edelleen saarikosken päiväkirjatiiliskivee. se on ihan just loppu, mut muilta osin kirjapino ei oo päässy madaltumaan. tiedän jo et saan mun 52 kirjaa täyteen tässä kuussa niin en viiti stressata liikoja.

ai niin - sainhan mä sen toisenkin duunin, jonka haastikseen menin tiistaina. olin vähän hämmentyny, koska en todellakaan ollu varma, riittääkö mun rahkeet, kokeeko ne, että mulla ois jotain annettavaa. jännittikin aika paljon koko tapaaminen. mut ne todellakin haluaa mut niitten tiimiin harjottelijaks. se harkkajakso alkaa marraskuun puolivälissä. terapeutti hihkui jotain et kai mä oon ylpee itestäni, mut oon tässä vieläkin vähän ymmälläni kaikesta tästä mitä mun ympärillä - ilmeisesti mun vaikutuksesta - tapahtuu.

se mitä eniten ihmettelen on se, miten suhteellisen hyvillä energioilla oon kaikesta tästä uudesta ja villistä selvinny. ja nukkunukin hyvin, kelaamatta aamuöitäni puhki.