lauantai, 16. maaliskuu 2024

katumus kestää kipua pidempään

opinnoista on muodostunu tässä parissa kuukaudessa jo niin kiintee osa arkee ja ehkä identiteettiäkin, etten viikonloppusin oikein tiedä miten päin olla. pitäydyn kuitenki lupauksessani olla pänttäämättä vapaapäivinä. henkilökohtasesta elämästä ei löydy riittävästi kiinnekohtia vissiin, kun sit tää on tämmöstä ihme leijumista. taide on tietysti aina ateljeella oottamassa, mut se on niin työlästä että kynnys siihen on melko korkee. alkaa lähinnä väsyttää pelkkä ajatuskin.

opintojen rajaamisen lisäks päätin vuodenvaihteessa etten ota vastaan mitään kutsuja sosiaalisiin menoihin ennen kunnon kevättä. se on ollu ehkä paras päätös pitkiin aikoihin. oon tässä ajan kuluessa tiedostanu kuinka paljon ihmisten tapaaminen ja jossakin käymisen lukeminen kalenterissa kuormittaa mua, kun sitä ei oo tarvinnu tehä. mulla on hyvin harvoja yhtä introvertteja ystäviä tai kavereita kuin itse oon, joten oon joutunu käyttää kouluun keskittymistä suurimpana syynä tälle päätökselle. muut ei oikein ymmärrä mun tilan ja yksinolon tarvetta muuten.

kaks ystävää viestitteli alkuviikosta ja sovittiin et nähdään mun ateljeekämpällä kahvittelun merkeissä kolmisteen perjantaina. se oli mulle tosi jees, koska stressaan emännöintiä paljon vähemmän kuin ite jonnekin liikkumista. tai niin luulin. huomasin eilen aamulla että sain miltei paniikkikohtauksen ennen kun ystävät saapu. tapaamisen ajan kävin jotenkin ylikierroksilla, ja nyt oon sit vuorokauden stressanu ja morkkistellu kaikkea jälkikäteen. miks sanoin niin, puhuinko liikaa, nauroinko tyhmässä kohdassa, miksen pohjustanu sitä asiaa paremmin, mitä ne sillä kommentilla tarkotti, miks mun pitää olla niin vammanen, ja vielä rumakin, niin helvetin ruma (ne varmaan puhu mun ulkosesta ja sisäsestä naurettavuudesta heti kun pääsi olemaan kahden)?

nyt sit vaan mietin et onko kenenkään kahville kutsuminenkaan tän kaiken arvoista, kun siihen kuluu ihan kauheesti energiaa eikä se palkitse. oon aivan uskomattoman ankara itteäni kohtaan, ja tää vaativa persoonallisuustyyppi on niin iso ja vanha köntsä mun harteilla, etten uskalla lähtee heiluttelee sitä mihinkään suuntaan, vaan lamaannun.

perjantai, 8. maaliskuu 2024

ist alles anderes nichts

harmittaa ylläpidon puolesta kuinka vihasia porukat on sivuston toimimattomuudesta. oli kai toi tauko pisin miesmuistiin, mut sellasta se välillä on. itteäkin ärsyttää monet jutut tässä käyttöliittymässä, mut jos 99% ajasta hommat toimii, niin oon ensisijassa kiitollinen ilmasesta ja yksinkertasesta palvelusta. ei kaikki halua bloggeriin, en mä ainakaan enää.

tällä viikolla on ollu kyllä jo kevät. närhet on tulleet! ne on todella kauniita, ja niillä on todella ruma ääni. se on ollu musta aina kiehtova yhdistelmä ja hymyilyttää. niiden ja toisten kauniiden rumaäänisten, harakoiden, väliset rääyntäkiistat pihapiirin puunlatvoissa saa hyvälle tuulelle. mietin aina et mikähän on tänään näin vakavaa. varmaan reviirit ja ruoka. tali- ja sinitiaiset ja jopa käpytikat metelöi kans tässä vaiheessa vuotta äänekkäästi muuten hiljasessa pihassa. oravat jahtaa toisiaan sulaneella hangella, vaikkei niitä oo näkyny kuukausiin oikeestaan ollenkaan. ruokintapaikalla ei oo käyny kuin tiaiset, mustarastaat ja käpytikat. aiempina vuosina oravat on ollu yhtä aktiivisia siellä kuin linnut.

katoin vanhoja kuvia ja viime vuonna maaliskuun lopussa oli umpihanki ja puut kans paksun lumen peitossa. on toki melko selvää et takatalvi(a) tulee koska suomessa ollaan. mut on silti ollu ilahduttavaa et lumet on sulanu kotitieltä lähes täysin, samoin tuolta joen toisen puolen kävelyreitiltä. vaikka se ois vaan väliaikasta.

ilmassa on ollu vienoa kevätahdistusta - kaamosmasiksen kääntöpuoli on ylivirittyneisyys - mut luulen et kouluun keskittyminen rajottaa sitäkin aika paljon. pääsääntösesti oon voinu hyvin, ja siks aloin vähentää myös psykahoitsulla käymistä. yritin keskiviikkona vihjata että voitais oikeestaan lopettaa jo tapaamiset, mut se puhu mut näkemään vielä kolmen viikon päästä. sanoin suurimman syynkin: uskon että joku muu tarvii tällä hetkellä resursseja mua enemmän.

tänään asiaa pohtiessani huomasin myös, että mullahan on ollu jo siitä asti kun mun akuutti psyykkinen kriisi väisty tammi-helmikuussa, sellanen olo, et se tyyppi tarvii jotenkin ite mua. se mun mielestä joka kerta ylittää ammattilaisena hoitosuhteen rajat. puhumalla esimerkiks omasta elämästään ja työasioista tosi paljon. en tiedä liittyykö siihen kun sanoi mulle jo parin tapaamisen jälkeen että musta huokuu sellanen rauhallisuus et mulle on tosi helppo puhua. hmmmmm. story of my life. ymmärrän et ollaan molemmat ihmisiä, ja oonhan mä esimerkiks mun edellisen psykoterapeutin kanssa lähentyny hyvinkin paljon. mut ei kai sen nyt kuitenkaan perusterveydenhuollossa ihan noin kuuluis mennä? jääny aina sellanen vähän omituinen käytetty olo kun oon lähteny sieltä. en tiedä miten toisin asian julki. en välttämättä haluakaan tuoda, vaan pyydän että nähdään vielä harvemmin, ja vielä. en koe tarvitsevani tai saavani itelleni mitään tuolta enää. sanoin myös siitä kuinka en tykkää siitä, et tapaan siellä ohimennen ihmisiä (sekä työntekijöitä että asiakkaita) siitä työpaikasta josta irtisanouduin, koska se on tosi epämukavaa.

mitä se vastas? että hän voi kyllä tulla mun kotiin. hmmmmm. (tähän kauhistunut emoji)

keskiviikko, 6. maaliskuu 2024

~

error500.jpg

 

hehheh. aina kun tarttisin päiväkirjaa eniten, ja kun olis aikaa, tää sivusto on alhaalla. pidin tarkotuksellisesti oikeestaan koko viime viikon vapaata koulujutuista, koska kognitiivinen ylikuormitus alko olla hälyttävää sorttia – ja koska tajusin että ihan naurettavaa tykittää turhaan liian nopeesti. oon kyl esimerkiks videopelejä pelatessa sellanen, et levutan pitkään ja hartaasti, ja vasta sit meen haastavammille alueille tai bosseihin. haluun olla varma et osaan, etten tuu ikävästi yllätetyks. tällä viikolla jatku vaativammat luennot (mulle ihan uutta tietoa tietyistä järjestelmistä), ja olisin mielelläni ollu muissa asioissa totaalisen ajan tasalla. mut kohtuus kaiketi fiksuinta.

 

en oo koskaan ollu kovin hyvä kohtuudessa.

 

vietin näistä parista viikosta suurimman osan ateljeekämpässä ja työstin viittä vaativaa maalausta, joista yhden tein vihdoin valmiiks. sain myös sitä toivomaani omaa aikaa samalla. on siinä vaan jotain niin erilaista kun voi yksin vaikkapa laulaa loilottaa soome people got the reeal proobleeems / soome people outta luuuuck tai keittää kahvit iltakymmeneltä, kiroilla kohti taivasta kun maali kuivuu väärin ja ottaa päähän, istua vessassa kusella ovet auki, puhua käpytikalle ikkunalla vaikkei sitä varmaan hirveesti kiinnosta mun lässytykset.

 

meillä oli tossa yks iso riita. se ehkä puhdisti vähän ilmaa, koska kun sain sanotettua turhautumistani, se väheni huomattavasti. silti mitään muuta konkreettista ei parisuhteen kannalta oo muuttunu, eikä puoliso kertonu oikeen mitään omista ajatuksistaan, taaskaan. tää talvi on tuntunu todella pitkältä ja luulen et jos en opiskelis ja sais sillä tavalla ajatuksiani suunnattua johonkin muualle kuin suoraan silmieni eteen, tekisin tällä hetkellä isompia ja ehkä malttamattomampia (ken tietää) ratkasuja.

 

mä en todellakaan tiedä miks tää artikkeli on riviväleiltään näin ahdas, ihanku mun ajatukset ei mahtuis tähän tilaan, mut olkoot, kun tää nyt sentään toimii jotenkin.

tiistai, 20. helmikuu 2024

crazy only works if it doesn't get you killed

katoin tänään lukujärjestystä enkä voi ymmärtää mitä oon pingottanu tässä: oon jotenki onnistunu unohtamaan että deadline tän kurssikokonaisuuden tehtäville on vasta 31.5. intran mukaan oon suorittanu alle kuukaudessa 40% vaikkei olis mikään kiire. nyt on katottava vähän ittensä perään, täähän on aivan järjetöntä touhua päntätä tällasta vauhtia.

aaah, valkonen on edelleen se parempi layout. pää pois pimeestä tässäkin asiassa.

lauantai, 17. helmikuu 2024

borta och försvunnit

tosi väsähtäny loppuviikko ollu, täysin nuupahtanu. hormonit tuo omat mausteensa ja toisaalta siirryin keskiviikkona sellasen luentosarjan pariin joka olikin paaaaljon laajempi ja tehtävineen työläämpi kuin osasin etukäteen kuvitella. mulla on edelleen yks essee kesken mut multa loppu kertakaikkiaan voimat eilen sen kanssa. nukuin tänään kahdet 2-3 tunnin päikkärit. mun työmuisti pätkii, sekoilen, unohtelen ja oon huonolla tuulella. tää opintojen alottaminen pitkän saikun jälkeen on ihan valtava muutos kognitiolle. oikee muutos ja oikee suunta, oon tosi motivoitunu, mut koska ala kiinnostaa niin paljon (en haluu paljastaa mitään tarkempaa, mut liittyy muunmuassa lainsäädäntöön), mun on hirveen vaikee jättää jotakin tehtävää roikkumaan. olisin halunnu eilen saada ton yhden rrrkeleen kokonaisuuden valmiiks, jotta voisin pitää kunnollisen tauon. niin kauan kun se ei oo valmis, en pysty lepäämään. esseen muotoilu ja näkökulmat pyörii koko ajan päässä ja mun on jatkuvasti tuherrettava jotain tohon mun muistivihkoon (tätä menoo tarviin todella monta vihkoa tälle jaksolle). ainoastaan päättäväisyydellä kykenen sulkemaan intran, oon nimittäin luvannu itelleni et viikonloppusin en opiskele. pakko jollain rajata.

mut sit mulla ei oo omaa aikaa kuitenkaan viikonloppusin kun pitää lumitöitä, pyykkejä, kauppareissuja ja muita kaikille pakollisia arkiasioita hoitaa ton "kämppiksen" kanssa. tää jatkuva ylikuormitustila alkaa tuntuu tosi puristavalta aivoissa ja kehossa. ollaan tietysti sen myötä riidelty enemmän. en oo onneks päästelly mitään sammakoita suustani mut tää vuosien pattitilanne kuuluu kyllä myös puolisosta, joten törmäillään nykyään jatkuvasti kommunikoinnin vaikeuksiin. kommunikaatio on asia jota osattiin joskus alun seurusteluaikoina paremmin mut ei oikeestaan koskaan naimisiinmenon jälkeen. sit hakataan päitämme vastakkain kun ei osata ymmärtää mitä toinen tarkottaa eli todellisuudessa kertoo mitä ite tarvitaan. luulen et mun täytyy mennä muutamaks päiväks ateljeekämpälle asumaan ihan keskenäni et saan ilmaa ja välimatkaa.