työnohjaaja tulee huomenna käymään duunipaikalla. kirjotin sille sähköpostitse tänhetkisestä tilanteesta oman näkemykseni, ja huomenna jutellaan sit kahden kesken ennenku se pitää koko porukalle ohjatun keskusteluryhmän. ollaan tavattu ennenkin. hyvä ja kokenu, lämminsydäminen ja jämäkkä tyyppi joka kirjottanu liudan kirjoja.
tää vaan tulee mun kohdalla valitettavasti liian myöhään. olisin kaivannu tänkaltasta apua jo vuos sitten, mut en tullu kuulluksi. se että tää edes nyt toteutuu johtuu siitä, et hoidin ite järjestelyt keväällä ja nyt viimeistelin aikataulut. kuitenkin kuukausia on jo kulunu tässä välissä niin monta - annoin itelleni kesän yli aikaa kattoa mihin tilanteet, työympäristö ja oma jaksaminen kehittyy - et oon jo käytännössä päättäny irtisanoutua ennen sopparin päättymistä. asiat on menny huonompaan suuntaan ja mulle on tullu henkilökohtanen raja vastaan. toi paikka ottaa enemmän kuin antaa, eikä siellä oo enää mulle näköaloja joiden varaan rakentaa, koska kaikki junnaa paikallaan. ei ainakaan tulevaisuudessa, hädintuskin tässä hetkessä: enemmänkin on juututtu jonnekin menneisyyteen. urauduttu siihen omaan sisäänpäin lämpiävään kuplaan, jossa muhii syrjivä, rasistinen ja jäykkä asennekulttuuri.
en nyt sit oikein tiedä onko huomisesta hirveesti hyötyä, tai kannattaako mun edes osallistua mihinkään sen oman tapaamiseni jälkeen. laskeskelin et vuosilomat pidettyäni sopimuksen vois purkaa kymmenes helmikuuta. sillon mulla on jo tiedossa sekin, et oonko päässy kouluun ja millanen opintosuunnitelma mulle on räätälöity.
