tuomet, pihlajat ja norjanangervot kukkii. oon juonu varhaiset aamukahvit viikonloppusin tuoksuvassa puutarhassa, jossa muita ääniä ei kuulu paitsi mehiläisten pörinä kirsikkapuissa ja lintujen laulu (satakieli, mustarastas, käki, tiltaltti). tänä aamuna kauris kylläkin juoksi ohi hirveetä vauhtia tontin rajalla metsässä ja piti jonkinlaista uikuttavaa ääntä. ainoot petoeläimet joita täällä on koskaan näkyny on supikoira, näätä ja kettu. ehkä kauris säikähti jotain muuta, en nähny minkään jahtaavan sitä. naapureita tai muita ihmisiä ei ollu liikkeellä sillon seiskan aikaan. juu, olis kiva nukkua vapaapäivinä pidempään, mutta minkäs teet kun aivovamma muutti vuorokausirytmin kokonaan.

töissä on vierähtäny nyt kaks viikkoa ja aika on kyllä menny nopeesti. kaikki työkaverit on tosi kivoja ja erityisesti tykkään paikan rennosta ja avoimesta ilmapiiristä, jollasesta mulla ei oo hirveesti kokemuksia mistään muualta. oikeestaan vain yks tai kaks entisen elämän duuneista on ollu sellasia kuin tää: ettei työasioita tai niihin liittyviä ihmisiä tarvii stressata ollenkaan vapaa-ajalla. ei jää mikään vaivaamaan, koska kaikesta voi puhua jo työaikana, eikä missään leiju mitään epämäärästä kyräilyä tai muuta mikä hiljaa hiertäis ja kasvais.

mä työskentelen siis vaikeesti mielisairaiden aikuisten yksikössä, ja työn luonteesta johtuen en haluu hirveesti täällä mennä yksityiskohtiin. yleismaailmallisesti voin kirjottaa. potilaat on ihan mahtavia ja oon nyt parissa viikossa ehtiny melko hyvin tutustua kaikkiin sellasiin jotka jaksaa olla sosiaalisia. oli tosi liikuttavaa kun perjantaina yks sano mulle spontaanisti "oot hyvä tyyppi", ja toinen kietoi kätensä mun olkapäälle kun käveltiin käytävää. kolmas varta vasten pyysi mut juttelemaan ahdistuksestaan ulos pihalle kahden kesken, vaikka pidin sitä melko sulkeutuneena ja yksin viihtyvänä. yhden aran potilaan kanssa ollaan käyty poimimassa kukkia. jos jollakin on leffoissa esiintyvä käsitys mielisairaalamiljööstä, niin tuolla on vain yks potilas joka on niin lääkitty että enimmäkseen istuu ja tuijottaa seinää, ja yks joka ravaa käytäviä edestakasin.

parasta - ja aika yllättävää - on ilmapiirin lisäks se, etten oo kokenu oloani ylikuormittuneeks, vaikka niin vois helposti kuvitella. paikassa on kuitenkin aika paljon porukkaa ja ohjelmaa, ja sen takia säpinää. luulen et ison osan kuormituksen puutteesta selittää ihmiset. jos vertaan edelliseen työhöni päihdepuolella, jäin siellä paitsi valtavan työmäärän ja sosiaalisen painolastin kanssa yksin, oli siellä rasitteena vielä ikävä ilmapiirikin. mielenkiintosta, että psykoottiset ihmiset omaa parempia tunnetaitoja kuin raitistuneet addiktit. noh, ne ei ollu hoitanu mieltään raitistumisen myötä ollenkaan, tehny sitä psyykkistä työtä jota kokonaisvaltanen toipuminen ihan oikeesti vaatis.