en muista millon varsinaisesti alotin lukemisen uudestaan viime vuonna. en ehkä laskis kriminaalipsykologian tiiliskivee siihen mukaan, enhän mä pystyny lukemaan sitä kuin muutaman luvun. yllätin kyllä itteni kun aloin yhtäkkiä lukee taas, enimmäkseen kotimaista proosaa omasta hyllystä tässä järjestykessä jostain ehkä alkusyksystä:

tuula-liina varis: kilpikonna ja olkimarsalkka (alotin puolivälistä, luin loppuun, jatkoin alusta ja luin puoliväliin - en vissiin osannu ekalla kertaa pitkästä aikaa haha)

anna-leena härkönen: sopan syvin olemus

torey hayden: tiikerin lapsi

anna-leena härkönen: juhannusvieras

eeva kilpi: naisen päiväkirja

nää kaikkihan mä olin jo lukenu vähintään kahdesti vuosia sitten. helpompi alottaa tutuista, jo hyviksi tiedetyistä kirjoista. nyt mulla on kesken arto paasilinnan jäniksen vuosi. se on muuten mun ensimmäinen paasilinna. leffan muistan nähneeni lapsena ja se on pyöriny mun mielessä aina siitä lähtien. oliskohan antti litja pääosassa viiksineen. muistutti iskää ulkonäöltään, ja juoneen kuului jossain kohtaa pontikankeitto ja surumielisyys tai yksinäisyys, jotka myös osui mun ikävään iskää kohtaa sillon. harmi ettei sitä löydy ainakaan yle areenasta tällä hetkellä. sen sijaan katoin hurmaavan joukkoitsemurhan, kun nyt kerta paasilinnoituin yllättäen. kirjan muistan lukiosta, jopa millanen kansi siinä on, koska luokkakaveri teki siitä kirja-arvostelunsa, mutta en ikinä lukenu sitä ite. omani tein jostain turhasta chiclit-romaanista jonka sain joululahjaks alelaarista. äikän opettaja pyysi että lukisin arvostelun ääneen luokalle, mut mä kieltäydyin jonkun ujouskohtauksen takia. en muuten siellä koskaan esittäny myöskään yhtä suullista tehtävää vaikka olis ollu mun vuoro, koska silloin alkoi sosiaalisten tilanteiden pelot ihan kunnolla. opettaja unohti mut täysin enkä avannu suutani turhaan tietenkään, ja pääsin pälkähästä sillä kertaa. mut ihme että kestin edes sen syyslukukauden, koska enhän mä kyenny enää marras-joulukuussa poistumaan vessasta mennäkseni tunneille.