musiikinnälkäset aivot tarraa säveliin niinku aliravitut ahvenet mädäntyviin meriheiniin, ja jää niihin jumiin. tai jotain. pakko kuunnella välillä örinämetallia kun en jaksa enää hyräillä ysäreitä.

oon käyny nyt parin kuukauden ajan akupunktiossa. sitä on tarjolla terkkarissa ilmaseksi ja mut ohjattiin mielenterveyspalveluista sinne kokeilemaan. tänään on taas sessio. en osaa sanoo onko siitä mitään apua mihinkään, koska jokaisen kerran jälkeen on tullu eri vaikutus. kahdesti oon saanu myös korviini sellaset magneetit (pienet laastarit joissa on metallipallero), joita pidetään viikko ja ne painaa jotakin tiettyä akupistettä koko sen ajan kun ne on kiinni ihossa. ekalla kerralla nukuin erityisen hyvin, tai nukahtaminen oli vaivatonta sen viikon ajan (mikä on yleensä se mun suurin ongelma) - mut nyt toisella kertaa nukuin koko viikon huonommin kuin ilman niitä, eli todella surkeesti. tyyliin nukahdan kahdelta ja nousen neljältä, eikä päikkäreista tahdo tulla mitään.

ajattelen kuitenkin niin, et se kerran viikossa rauhottuminen neulojen kanssa on jo itessään hyvä harjotus, vaikkei se muuttais mitään. en tykkää mindfulness-jutuista enkä mistään hengitysharjotuksista yhtään. ne tuntuu musta tosi teennäisiltä. akupunktiossa on pakko vaan keskittyä olemaan hiljaa paikallaan 45 minuuttia, ja se on helpottunu vähän joka kerta, vaikka mulla meneekin aina ekat 20-30 minuuttia siihen että saan ajatukseni ja hengitykseni tasaantumaan. kotona en pystyis edes puoleen tuntiin hiljasuutta ja rauhaa, kun mun leposykekin on keskimäärin 100bpm (jos puhun se nousee 120:een, hah).

muahan ahdistaa ihan koko ajan ja hermosto on sen mukainen, ollu lapsesta saakka. kardiologi kaiveli mut läpikotasin aivohalvauksen yhteydessä, samoin kaks eri sairaalan neurologia tutki pulssin, kun etittiin syytä sille mun korkeelle verenpaineelle ja sykkeelle. lopputulos oli holteroinnin ja ultrauksen ynnämuun jälkeen kuitenkin se et vaikka mun pulssi on tiheä, se on terve ja tasanen, ja sydän on hyvässä kunnossa. oon vaan tällanen saatanan kolibri. verenpaine on sentään nykyään ihanteellinen koska lopetin alkoholin ja ylimääräsen suolan käytön.

viime yön unessa se traumaeksä yhtäkkiä kysy haluunko olla sen tyttöystävä. mä hämmennyin täysin. oltiin nelikymppisiä niinku nyt, mut aika ja ympäristö unessa oli sama kuin 25 vuotta sitten. ähh. voisko alitajunta keksiä jotain vähän luovempaa välillä ja antaa näiden vanhojen juttujen olla? se vaan aktivoi muistot.

muistin et mehän törmättiin festareilla joskus ehkä seittemän vuotta suhteen päättymisen jälkeen ja siellä oli myös mua seurannu tyttöystävä, sillon sekin jo uudessa suhteessa. kundi halus meidät kolmisteen yhteiseen kuvaan ja joo, hehheh, pitihän sellanen kesäinen haaremikuva sit hälle näppästä kaljapäissään. siitä tuli outo olo, erittäin vaivaantunu: mä pelleilin kuvassa silmiä pyöritellen jonkun defenssireaktion alaisena. mun muut kaverit oli omilla teillään, joten jäin vähän niinku jumiin yksin näiden ihmisten kanssa. mentiin jatkoillekin jonkun opiskelijakämpälle. jouduin myöhemmin yöllä kuulemaan kuinka eksä kehu sitä toista naista maailman parhaaks tyttöystäväks, kuinka se teki kaiken just niinku piti, ei ois voinu hoitaa tyttöystävänä olemista paremmin. en sit tiedä mitä se musta ajatteli. ehkä se olis sanonu jotain jos olis ollu sanottavaa. koko iltahan sillä oli aikaa. käänsin kylkeä sohvalla, yritin nukkua ohutta humalaa pois ja näemmä unohdin kyseisen tapahtumasarjan tähän asti.