oon nyt lukenu 45 kirjaa kymmenessä kuukaudessa. uskon et pääsen tavotteeseeni eli 52:een kirjaan lokakuun aikana. suunnittelin jo, et ens vuoden hommana vois olla lukee pois kaikki aukot sivistyksestä (tunnetuimmat klassikot ajatuksella siepparista sinuheen). jos se tuntuu väkisin vääntämiseltä niin sit jatkan kaiken sen lukemista mikä sattuu kiinnostamaan ja täyttelen siinä sivussa vaikka helmet-lukuhaastetta.

viimesimpänä luin paasilinnan aatamin ja eevan, bukowskin yhden päiväkirjan, pauliina aminoffin muistelman äiti meidän, alexis kouroksen gondwanan lapset sekä yhden melko tyhjänpäiväsen antologian. kaiken tän välissä oon lueskellu kafkaa iltaisin, tunnetuimmista nälkätaiteilijan ja muodonmuutoksen, ja eilen jäi kesken erään koiran tutkimuksia. vaikka pidänkin kafkasta, on se itsessään raskas koska sen lauseet on niin pitkiä, mut erityisesti ton pokkarikokoelman taiton älyttömän pieni ja tiivis teksti tekee lukemisesta vaivalloista puuhaa. siispä siirtynen tutkimusten jälkeen seuraavaks joko bukowskiin tai highsmithiin, jotka soljuu kuin itsestään. yritin eilen lukee virginia woolfin päiväkirjasarjan ykkösosaa, mut se kirjottaa niin paljon muista ihmisistä, listaillen lähinnä juoruja niiden tekemisistä, et päätin jättää kyseisen ladyn sikseen ainakin tässä kohtaa.

7871.jpg

oon keskittyny omaan elämääni ja antanu päihderiippuvaisen läheisen sekoilla keskenään: muutaman viikon sisällä on käyty sairaalassa ja putkassa ja ties missä. en oo juurikaan vastannu sen viesteihin, koska ei oo kiinnostanu. millon haluaa huomiota, millon sääliä, millon anteeksantoa, millon mitäkin. mut siinä vaiheessa kun se yrittää sabotoida mun muita ihmissuhteita niin mulla palaa käpy enkä voi olla reagoimatta. en oo ainoo läheinen jota sen sekoilut koskettaa, eikä tää oo eka kerta kun se väittää kolmannen osapuolen sanoneen yhtä ja mun tehneen toista - mut asia on jo selvitetty kuten ennenkin. ja kuten ennenkin, päihderiippuvaisen vääristelyt aiheutti koko sotkun. kuulin nyt tältä kolmannelta (joka taitaa olla vielä kiltimpi ja herkempi kuin minä) kun puhuttiin puhelimessa, että se on niin uupunut samaisen ihmisen päihdehäiriköintiin että haluaa vaihtaa asuinpaikkaansa ja tarvii psykiatrista keskusteluapua. siis monenko muun tässä täytyy kärsiä ja korjailla itteään siks että yks ei tee ongelmilleen mitään?

homma on niin, että sillon kun pelastusrenkaita on heitelty toista vuotta joka suunnalta, on hukkuvan vastuu ja velvollisuus tarttua sellaseen. tai sit hyväksyä se, et jää lillumaan yksin sinne ja antautuu pyörteen nielemäksi, kun me muut katotaan sivusta.