pari päivää itkettäny ja ahdistanu, mut onneks tänään alkoi naistenpäivät. ehkä se tästä. uni ollu huonompaa ja hemikivut vaivannu. mä niiiiin unelmoin siitä, et kaikki nää pms-oireet alkaa helpottaa kun pääsen neljäänkymppiin. jos se toteutuu, alankin toivoa että vaihdevuodet ois armolliset, koska nehän on sitten seuraavat. epäilen. oon aina ollu niin hormonien heitteillä et on ehkä haihattelua edes kuvitella minkään sellasen suhteen mitään. en tiedä uskallanko ylipäätään koskaan ajatella, saati suunnitella elämääni kuukautta pidemmälle. on niin paljon muuttujia, eikä vähäisimpänä mielialat.

oon koettanu miettiä kuinka paljon tänhetkisestä ahdistuksesta voin laittaa omaan piikkiini, ja kuinka paljon läheisteni. oon yrittäny vetää rajoja ja puolustaa omaa hyvinvointiani, mut siitä ei edelleenkään tuu kovin hyvinvoiva olo. koen tekeväni väärin, aina, joko muita tai itseäni kohtaan. kummastakin joutuu käymään oikeutta, kärsimään jonkinlaisen tuomion.

lumihangella on aknearpia koska se sulaa hiljalleen sisältäpäin. kuoppia kuin charles bukowskin tai juha kukkosen naamalla.