unessa meiän tiimin täyty pitää pieniä valkosia pikkuhousuja ja selviytyä päivästä mahollisimman vähillä hiertymisestä johtuvilla veritahroilla. mä selvisin kahdella tahralla, muilla meni huonommin. yritin myös pitää hengissä ja puhtaana pientä varmaan keskoseks luokiteltavaa poikavauvaa. se meinas koko ajan pudota mun sylistä ja ulosti joka paikkaan. koetin sen oikean äidin edessä pitää siitä huolta ja se oli tosi ahdistavaa ja noloa. ehkä unet resonoi sitä et mulla on kivuliaat menkkikset just nyt, ja toisaalta sitä, kuinka haluisin esiintyä ihmisten edessä selväjärkisen olosena vaik tuntuu joka päivä enenevissä määrin siltä et mun ehkä kuuluis olla jossain lataamossa.

eilen illalla romahdin taas itkemään puolisolle sitä etten jaksa ajatella edes maanantaihin saakka, koska mun on elettävä minuutti kerrallaan, ja maanantaihin on minuuteissa ikuisuus. se kysy johtuuko tää töistä ja kerroin totuudenmukasesti että ei, vaan päinvastoin töissä saan lomaa itestäni. ne hetket kun leffa loppuu tai tulee muuten hiljanen hetki, kun eskapismiin repeää rako - ylipäätään iltasin ja viikonloppusin esimerkiks - realiteetit iskee päälle ja must tuntuu etten vaan kestä. puoliso kysy, mitkä realiteetit. kerroin et ne, joiden keskellä tajuun etten jaksa elää tätä elämää. kuinka en pysty näkemään tulevaisuudessa mitään. kuinka pelkään et oon vaan niin lopullisen rikki kaikista mun traumoista etten usko et niistä voi enää selviytyä.

mulla on ollu niin huono olo jo keväästä saakka, etten tiedä enää mikä on psyykkistä, hormonaalista, elimellistä - mikä johtuu kaamoksesta, mikä aivovauriosta. puoliso hellästi painosti mut varaamaan ajan niihin laajoihin labroihin uudestaan ja vie mut sinne ja takas autolla. jos selkeetä vikaa ei verikokeista löydy niin sit meen psykiatrille. must tuntuu et nykyinen mielialalääkitys (ainoo joka on auttanu ruumiinkuvanhäiriöön ja jota oon syöny yli 13 vuotta) ei toimi enää. nyt napit on ikävä kyllä loppu oman huolimattomuuden takia, mut loppukesällä nostin annosta, eikä sillä olllu minkään valtakunnan vaikutusta mihinkään. sen sijaan rauhottavia joudun nakertamaan kuin mitäkin kurkkupastilleja pitkin päivää.

hyi helvetti kuinka uuvuttavaa on edes kirjottaa tätä ankeeta valitusta viikosta toiseen. kuinka ankeeta et jotkut jopa lukee näitä. mut ehkä myöhemmin näen näistä teksteistä jotain mitä en nyt kykene näkemään.