oon yrittäny kirjottaa, mut koko tän kuukausia kestäneen - en mä tiedä miksi hitoksi tätä yhteiskunnasta putoomista edes enää kutsuis - toipilasajan mun itsekriittisyys kaikkee aikaansaamista kohtaan on muuttunu niin ankaraks, etten pysty julkasemaan mitään, en tänne, en someen, en maalauskankaille.

vaatimukset arkielämän suorittamisesta on palleaa puristava voima, joka käytännössä lamaannuttaa mut. jos ylipäätään teen yhtään mitään, peruuttelen ennen kun tulee edes läheskään valmista. mun suurin toive nyt yli vuoden ajan on ollu se, et voisin sotkee korjauslakalla koko vitun elämäni, nollata kaiken. kaikki on menny pieleen.

mut ei kai siinä. tän postauksen myötä mun päivitysratio on ainakin vuosikohtasesti tasasen aleneva.