hehheh. aina kun tarttisin päiväkirjaa eniten, ja kun olis aikaa, tää sivusto on alhaalla. pidin tarkotuksellisesti oikeestaan koko viime viikon vapaata koulujutuista, koska kognitiivinen ylikuormitus alko olla hälyttävää sorttia – ja koska tajusin että ihan naurettavaa tykittää turhaan liian nopeesti. oon kyl esimerkiks videopelejä pelatessa sellanen, et levutan pitkään ja hartaasti, ja vasta sit meen haastavammille alueille tai bosseihin. haluun olla varma et osaan, etten tuu ikävästi yllätetyks. tällä viikolla jatku vaativammat luennot (mulle ihan uutta tietoa tietyistä järjestelmistä), ja olisin mielelläni ollu muissa asioissa totaalisen ajan tasalla. mut kohtuus kaiketi fiksuinta.

en oo koskaan ollu kovin hyvä kohtuudessa.

vietin näistä parista viikosta suurimman osan ateljeekämpässä ja työstin viittä vaativaa maalausta, joista yhden tein vihdoin valmiiks. sain myös sitä toivomaani omaa aikaa samalla. on siinä vaan jotain niin erilaista kun voi yksin vaikkapa laulaa loilottaa soome people got the reeal proobleeems / soome people outta luuuuck tai keittää kahvit iltakymmeneltä, kiroilla kohti taivasta kun maali kuivuu väärin ja ottaa päähän, istua vessassa kusella ovet auki, puhua käpytikalle ikkunalla vaikkei sitä varmaan hirveesti kiinnosta mun lässytykset.

mä en todellakaan tiedä miks tää artikkeli on riviväleiltään näin ahdas, ihanku mun ajatukset ei mahtuis tähän tilaan, mut olkoot, kun tää nyt sentään toimii jotenkin.