, näin tais ystävämme c. bukowski kirjoittaa.

uus duuniharkka alko eilen. ehdin onneks varsin hyvin toipuu kuntoutusjaksosta ottamalla koko viikonlopun tosi iisisti ja nukkumalla paljon. vika päivä kartanolla oli melko tuskaa, meinasin ennen viimestä luentoa pyytää et saisin jo lähtee kotiin, mut onneks meiät kaikki päästettiin muutenkin etuajassa pois. seuraava avomuotojakso onkin vasta helmikuussa. siihen asti siis pelkkää duunia - välissä toki onneks aika pitkä joulutauko. mä vielä puntaroin mitä viimesessä harkassa tammikuussa tekisin. mulle olis jo varma paikka päihdepuolen yhdestä yhdistyksestä, se houkuttais tosi paljon ja toimis hyvänä työkokemuspohjana jos ajattelen jatkaa mielenterveyshommien parissa. mut jos tää uus paikka vie mukanaan, voin yhtä hyvin jatkaa siellä myös joulun jälkeen.

oli kiva tavata uuden harkkapaikan loputkin tiimiläiset eilen. mulle sanottiin, että musta tulee "hyvät fibat". se oli hauska kuulla. kiitin luottamuksesta: mähän tulin ihan puskista ja jo ennen ekaa tapaamista mulle käytännössä luvattiin, että oon se mitä ne etsii. kerroin eilen et oon melko väsyny, joten alotetaan tosi rauhallisesti. perjantaina pidetään vasta kunnon perehdytys mulle. tällä hetkellä leijun vähän niinku ilmassa työtehtävien suhteen, en ihan saanu käsitystä vielä, mitä varsinaisesti tekisin - ei oikein keksitty kuin pari käytännön hommaa tähän alkuun. mut yritän asennoituu niin et tää tietynlainen epävarmuus on väliaikasta ja sinänsä hyväks, koska on ollu niin tiivis vaihe koko syksyn siitä asti kun tää ammatillinen kuntoutus alko elokuussa. tavallaan stressasin siis turhaan tota välissä palautumistakin, koska ei mulle ollu jonossa oikeestaan mitään kiireellisiä työtehtäviä.

alotin uuteen asennoitumisen (jotenkin mulle tuntuu tarpeelliselta siirtyä aina ihan konkreettisesti roolista ja työnkuvasta toiseen) järjestelemällä ateljeelle hyvän etätyöpisteen. käytännössä siivosin koillisikkunan edessä olevaan syvennykseen tilaa pöydälle. orkideat laitoin siihen naaman eteen ikkunalle. voin niiden ohi kattoo ulos suoraan kuusikkoon ja pihlajaan jossa linnut härveltää. luonto rauhottaa ja inspiroi. lisäks sen ikkunan edessä on aina sopivan valosaa, eikä aurinko missään vaiheessa paista häiritsevästi silmään toisin kun siinä, missä aina aiemmin tein töitä.

musta oli myös tärkeetä tehdä työpaikka ateljeelle mieluummin kuin kotiin - vaikka mulla oliskin pianohuone vapaana toimistoks - koska haluun erottaa selkeesti duunit ja vapaa-ajan, kun ne on jo itessään luovassa työssä niin yhteen nivoutuneita. ateljee on ensinnäkin huomattavasti inspiroivampi ympäristö jo valmiiks, mut myös samalla estää mua tekemästä liikaa töitä. sinne mennään ja sieltä tullaan suunnitellusti pois.

puolison työhuone on myös sen vapaa-ajan huone; mut sille kuulemma riittää että se siirtyy eri tuolista ja pöydästä toiselle puolelle huonetta.

ai niin. jossain välissä tässä äsketttäin ehdin täyttää vuosia ja nyt ollaan tilanteessa, että seuraava nytkähdys on jo maaginen 40 vee. muistan lapsena, ehkä kymmenvuotiaana toivoneeni, et elämä jotenkin pikakelautuis siihen että oon nelkyt. tuntu kauheen työläältä ajatella kaikkee sitä mitä kuuluu saavuttaa elämässä ennen sitä. olin henkisesti niin loppu elämän keskellä jo tosi nuorena, et toivoin oikeestaan et oisin jo sen ehtoopuolella. en tarkota et nelkyt on elon ehtoopuolta, mut yleensä siihen mennessä mystinen asia nimeltään aikuisuus on vähän niinku selvillä. kai mä vaistosin et vuosikymmenet ennen sitä tulee olee raskaat.