koska osasin odottaa et illasta tulee hankala, etenkin kun oon stressannu tässä jo useemman tunnin huomista töissäjaksamista, tein poikkeuksen näinä sulkeutumisen aikoinani ja puhuin puolisolle. lähinnä tästä jatkuvasta sosiaalisuuden paineesta ja lomatuskailusta. se tuntee mut sekä ajalta ennen aivovauriota että ajalta sen jälkeen, ja on itsekin introvertti, joten se osaa kyllä suhtautua, tukea myös. se yleensä keksii kompromissit sillon kun mulla on vaikeeta. oon siitä kiitollinen, ja sanon sen myös.

keskustelu helpotti vähän, vaikka se ei poistakaan mun kauhukuvaa huomisesta täysin. arvioin huomenna onko töissä ihan mahdoton meininki taas (melua ja yksinäiset mun niskassa), ja jos tuntuu että on, vaihdan kaikki mun viimeset päivät maanantaiksi, koska sillon voin varmasti olla työpisteelläni rauhassa. sillä tavoin saan ainakin kaikki keskeneräset jutut valmiiksi. mulle on tärkeetä tehdä jo alotetut työt loppuun ennen sopparin päättymistä, ja ihmisten imiessä musta mehut se ei tuu toteutumaan.

pitää ajatella myös sitä vaihtoehtoa - joka näyttää nyt jatkuvasti todennäkösemmältä kun mitään saatekirjettä ei edelleenkään kuulu - et kuntoutusjakso siirtyy, ja sehän tarkottaa et mun tuollaolo pitkittyy. en tuu kestää järjissäni ellen vaihda päiviä. harmittaa että kukkanaisen täytyy olla vain tiistaisin, viihdytään toistemme seurassa ja haluisin tutustua enemmän. se osaa lukea elekieltä sekä kuunnella paljon paremmin, kuin jotkut äijänrutaleet. suomeksi osaa siis olla vastavuoroinen. sitä ei tarvii pakoilla yhtään. ei oo sukupuolesta kiinni: tuolla on ollu myös todella ahdistavia naisia.

päihdeongelmainen läheinen jatkaa päihteidenkäyttöään. se sanoo, että pian se loppuu ja yadda yadda. aikoo hoitaa asiat omalla tavallaan (käytännössä ei haluu apua). mä en edelleenkään voi tukee sellasta elämäntyyliä, joten en haluu et nähdään enää tai ollaan muutenkaan juuri tekemisissä. semmonen ystävyyssuhde on mun osalta sit teeskentelyä, ja taatusti myös sen toisen, kun se ei voi olla tietämättä mun paheksunnasta vaikkapa laittomia aineita kohtaan. tuskin sekään siis kertoo mulle aivan avoimesti kaikesta. jokaikisten asioitten ei missään nimessä tarvii olla ihmisten välillä totaalisen läpinäkyviä ja avoimia, mut ottaen huomioon meidän ystävyyden tason, tällaset arvomaailmojen erot - joita on isoissa, olennaisissa asioissa enemmänkin - on liian suuria jotta se ois kaiken vaivan arvoista.

oon hitaasti mutta varmasti pääsemässä siitä yli. ihmisestä ja ihmissuhteesta, mut ennenmuuta siitä, et se asia tai ongelmavyyhti ei kuulu mulle enää. toisinaan päätä täytyy hakata ihan helvetin kauan seinään et keksii taas sen pyörän uudelleen. anteeksi on pyydetty, tunteet ja tilanteet puolin ja toisin selvitetty. eteenpäin.

mulla on tällä hetkellä omia murheita niin paljon, etten saa alkaa voida enää huonommin tai mistään ei tuu mitään.

sain maalattuu tänäänkin, ja se suju hyvin. oon nyt yrittäny semmosta uutta työskentelytapaa, et lopettelen hommia heti kun alkaa vähänkin väsyttää. käytän sen paletin tyhjäks jonka oon ehtiny täyttää maalilla, mut en enempää, jos aivot alkaa mennä höttösiks. siitä on seurannu ainakin se et ote pysyy freesinä eikä omalle työlleen tuu sokeeks, jollon maalausta on helpompi jatkaa millon vaan.

5/6 avokadosta versoo pontevasti. toivon saavani hienon ruukullisen huonekasvia aikasiks, kun yhdistän taimet.