en ymmärrä miten tääl voi olla satoja lukijoita, kun en edes päivitä suunnilleen ikinä. en ylipäätään ymmärrä, miks käyttis kerää kävijätietoja ja ilmottaa niitä mulle, kun ne lähinnä häiritsee. kirjotan täällä itelleni.

melkein vois julistaa kevään alkaneeks. tänään oli suorastaan lämmintä. toivon, et viimenen kunnon lumipyry nähtiin alkuviikosta ja huomisesta alkaen ainakin ennusteen mukanen auringonpaiste jaksais sulattaa tositeholla noita metrikinoksia pois. linnut, jänikset ja oravat on jo aivan kevättunnelmissa. puutarhan hanki on täynnä eläinten jälkiä ja viserrys tekee miltei kipeää korville.

mä lähen viimeselle lähijaksolle kuntoutuskartanolle aamulla. tulee ikävä sinne jo etukäteen! siellä on niin kaunista, ja yhdistän paikan tunnelman ihan täysin henkilökohtaseen voimaantumiseen. oon saanu sieltä niin paljon työkaluja ja vaatimattomasti sanoen uuden, avaran tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia. yritän imee itteeni kaiken sen hyvän fiiliksen vielä viimesen kerran ja ottaa valokuvia muistoks. ah, ja nauttia uskomattoman hyvistä kasvissafkoista.

meiän kuntoutusryhmä on kyl kuollu kasaan: meitä oli viimeks enää kolme, ja meistä kolmesta mä koen olevani se, jolla on jotain motivaatiota, ja näinhän se on vissiin ollu elokuusta lähtien. sinänsä harmi, kun toi on niin hieno tilaisuus ammentaa uutta tietoa ja näkökulmia kuntoutumisesta, työelämästä ja omista vahvuuksista, mut ehkä se ei sit vaan sovi kaikille. toivottavasti vikalle jaksolle tulis edes pari muuta, jotka ei päässy viimeks. mua harmittaa ihan kouluttajienkin puolesta: onko kauheen kivaa pitää luentoja kolmelle ihmiselle joista kaks ei osallistu keskusteluun? vaikken enää koe niin hirveen suurta syyllisyyttä omasta avoimuudestani kuin alussa, on se mullekin melko noloa aina sanoo "no mä voin alottaa jos kukaan muu ei haluu", ja sit me ollaan kaikki varmaan lopen kyllästyneitä kuuntelemaan meikäläisen elämän asioita.

 

enää yks kurssiviikonloppu maaliskuussa ja valmistun vertaistukiohjaajaksi. jotenki absurdia - samaan aikaan hillittömän innostavaa ja kammottavaa päästä suunnittelemaan omia ryhmiä. tuntuu hirveen vastuulliselta, enkä käsitä miten ne siellä luottaa meihin keltanokkiin niin että voidaan alkaa ohjata muita, oikeita, eläviä ihmisiä jonkun teoriapohjasen koulutuksen päätteeks. tutustuin koulutuksessa toiseen kuvataiteilijaan, joka jotenki ihastu muhun ja pyysi melkein heti, et ryhdyttäiskö ohjaajapariksi. huomasin itekin että bondattiin niin monella tasolla, et vähän kuin tän kuuluis mennä näin, joten suostuin. ollaan pohdittu taideterapiamuotosta ryhmää. mulla on jonkin verran opetuskokemusta kuvataidekoululta, mut ehdotinkin et tää toinen nainen vois ottaa ohjakset ja mä oisin enemmän apukätenä. myöhemmin aion perustaa keskusteluryhmän omalle paikkakunnalle, koska sellasia ei täälläpäin vielä oo.

näyttää siltä, et mulle tosiaan ois avautumassa pidempiaikanen palkkatuettu duuni mun viimesestä harjottelupaikasta. en uskalla sanoo et se on mitenkään varmaa, ennen ku se todella on. en myöskään tykkää suunnitella liian pitkälle elämää, koska aina tulee jotain yllätyksiä. mut kattoo nyt, et hoituuko byrokratiat ja mitä lääkäri kirjottaa kartanolla mun työkyvystä lausuntoonsa.

joka tapauksessa tunsin todella syvää onnellisuuden, kiitollisuuden ja innostuksen tunnetta kun viimeks lähdin kotiin kyseisestä paikasta, jossa oon käyny nyt vapaa-ajallakin kokeilemassa, miten jaksan ohjata ryhmiä ynnämuuta. mun titteli saattais tulevaisuudessa olla toiminnanohjaaja. kääk, se kuulostaa niin inspiroivalta! siellä vallitsee semmonen ihana kollektiivinen lämpö ja ilo, koska ne todella haluaa mut sinne töihin, ja mä viihdyn siellä myös.

elämä olis kovin valoisaa ellei helvetin herra vladolf putler leikkis tota toisen maailmansodan aikasta leikkiään - aivan käsittämätöntä että tällasta voi tapahtuu nyky-euroopassa. mietin mistä tää tunne oli tuttu, ja totesin: trumpin kaudelta. voimattomuus, lamaannus, ahdistus, pettymys, vitutus. kuin jalat ois juuttunu mutaan, ja ainoa mitä eteenpäin päästäkses voit tehdä, on uskoa haaleaan abstraktioon kuten siihen, että maailmassa on oltava enemmän hyvyyttä, diplomatiaa ja tervettä järkeä, ja että ne lopulta voittaa. onhan?