tulin tulokseen et onhan toi vanhojen haavojen nuoleskelu itsetuhoa, lievähköä sellasta, ainakin mun mittakaavalla, mut kuitenkin. masokismia, rankaisemista. romanttisia tai seksuaalisia pettymyksiä läpikäydessä ei jää tilaa muille tunteille kuin häpeälle. häpeän kanssa on aina yksin, sitä on kaikkein vaikeinta kohdata saati jakaa. märehtimisestä seuraa raskas ja tahmea häpeä ja yksinäisyys. ei ihmekään et sieltä umpikujasta on vaikee päästä ulos.

valitettavasti mun koko elämä lapsuuden jälkeen, sanoisin et alkaen noin 11-vuotiaasta nyt 41-vuotiaaseen on sukupuoli-identiteetin, seksuaalisuuden ja romantiikan nimissä pelkkää häpeää ja epäonnistumista. haluisin pyyhkiä kaiken pois ja alottaa alusta. en koe koskaan toimineeni oikein. en koe nytkään.

elän todella pitkässä parisuhteessa jossa oon käytännössä täysin yksin, ja jota kannattelee ainoastaan taloudelliset sitoumukset ja tottumus. josta on kadonnu romantiikka, intiimiys ja seksi jo vuosia sitten. niin monia vuosia, et oon jo lakannu uskomasta et ne koskaan palaa. keskustelua on turha yrittää, koska puoliso ei suostu puhumaan mistään intiimistä.

taas kerran mietin, et olis parempi olla yksin ettei olis niin yksin.