odotan aikooko mun keho tulla kipeeksi vai päättyykö taistelu tervehtymiseen. ystävä jonka kanssa olin metsässä monta tuntia sunnuntaina, on ollu korkeessa kuumeessa koko viikon. mua on nukuttanu tosi paljon pari päivää ja tänään en ois jaksanu oikeen olla töissäkään. päikkäreiltä herätessä musta pakeni kaikki voimat ja motivaatio, oli niin heikko olo etten pystyny edes keskittyy kattomaan telkkaria makuuasennossa. oon syöny täs illalla vaan mustikkakeittoa, jäätelöä ja keksejä - tosi terveellistä, mut muukaan ei maistu. nyt olo on peiton alla ihan kohtalainen, mut aamulla sen vasta näkee, et sainko mahdollisesti sen jonkun pöpön. joskus käy niin et tulee alkavat flunssan oireet illalla, mut kroppa hoitaa homman pois yön aikana.

metsässä oli ihanaa, syötiin vadelmia ja mustikoita pensaista ja juotiin kahvit kivellä ja kannolla, joita pehmusti kostea sammal. nauraa käkätettiin pissatauolla ojassa väsyneinä. sienisaaliiks löyty muutamia keltahaperoita ja tatteja. tää ihminen kysy multa paljon mun ajatuksista ja sai mut myös avautumaan vähän syvällisemmin nuoruuden traumoista. arvostin sitä et toisin kuin muut, se kyseli siks et halus myös kuunnella. en mä kovin paljoa koskaan kerro mitään kenellekään, en nytkään, mut tuli ekan kerran ehkä vuosiin olo et jonain päivänä voin kertoo enemmänkin jos keskustelu jatkuu.

yleensä vaistoon ihmisistä et niiden omat asiat menee kaiken edelle, joten en viiti väsyttää niitä ongelmillani. osittain se on myös sitä etten usko et kukaan (jaksaa yrittää) ymmärtää, joten on helpompi vaieta kuin vaivata tai vaivaannuttaa. oon toki aina ollu enemmän kuuntelija, en kylläkään tiedä onks se mun luontainen rooli vai osa johon oon vaan tyytyny, koska kaikki pitää mua kuuntelijaluonteena. parikymppisenä inhosin sitä et olin pelkkä olkapää kaikille, mut nykyään se ei vaivaa mua samalla tavalla, koska kestän omat synkkyyteni ja yksinäisyyteni, enkä koe tarvetta päästä purkamaan mitään kellekään toiselle ihmiselle. terapeutit on ollu sitä varten. ajattelen kai et mun raskaat ajatukset jaksaa kantaa vain joku jolle maksetaan ja joka kestää sen kaiken koulutuksensa takia. lisäks oon muutenkin aidosti kiinnostuneempi toisten voinnista ja asioista kuin omasta pälpättämisestäni. mut ois kai se ihan kiva et joku joskus oppis tuntemaan mutkin.

näen jatkuvasti unia sosiaalisista tapahtumista joissa on paljon ihmisiä, suurin osa tuttuja, mut oon aina jotenki irrallani ja yksin, ulkopuolinen, niin et mulla on joku ihan muu agenda kuin muilla, eikä mun toiminta unessa liity muihin ihmisiin muuten kuin siten et ollaan samassa paikassa. mä oon oikeesti menossa jonnekin muualle, mulla on joku toinen suunnitelma. ne ei varsinaisesti oo negatiivisia unia, mut oon nähny niitä nyt niin monta vuotta joka yö, et alkaa kyllästyttää se tyhjä ja irtonainen olo johon herään. en ikinä pääse unissa sinne minne olin menossa tai saa niitä suunnitelmiani tehtyä loppuun.

voisko tää toistuva uni kuvastaa edellämainittua valve-elämän asetelmaa?

äsken taivas oli rankkasateen jälkeen isoja kuusia vasten pastellin vaaleensininen ja -punanen, mut sen päällä oli ruskeenharmaa ohut filtteri, niinku joku olis akvarellin maalaamisen jälkeen kaatanu likaset vedet työnsä päälle.