jo se helpotti hetkeks oloa kun sain varattua ajan ferritiinin mittaukseen, huolimatta siitä et se on vasta parin viikon päästä. pitää lisäks ottaa töistä vapaata, koska on mentävä toiselle paikkakunnalle labroihin. mut ainakin se on nyt kalenterissa, eli on joku toive siitä et sais ehkä apua, tai edes jonkinsortin vastauksia. jotain mistä alottaa.

tänään on sit kuitenkin taas ollu hankalaa aamusta saakka. mikään ei huvita, on koko ajan lannistunu olo. en enää erota mistä alkaa fyysinen ja mihin päättyy psyykkinen: oon vaan uuvuksissa, ja periaatteessa kaikki mun oireet vois lukeutuu masennuksen alle, mut en varsinaisesti sanois olevani masentunut. lääkeannoksenkaan nosto ei oo auttanu, joten jos vika on kliininen niin se on jossain muualla. ja vaikka mä en aamusin koe jaksavani suurinpiirtein edes olla elossa, hoidan vaan rutiinit ja lähen duuniin, ja siellä ollessa sit unohdan omat ongelmani hetkellisesti ja oon ihan toimintakykynen. eli en mä tässä voi itteäni kutsua ihmiseks joka tarttis esimerkiks sairaslomaa.

mälsyys odottaa sit taas himassa iltapäivisin. kun herään päikkäreiltä alkuillasta, olo on vielä kammottavampi kun aamusin. tuntuu siltä etten vaan yksinkertasesti selvii mistään yksinkertasestakaan toiminnosta. kun pääsen ahdistuneena ylös sängystä ja saan herätyskahvit keitettyä, yritän ottaa rennosti ja kattoa telkkaria (digiboksi täynnä kiinnostavia sarjoja ja leffoja), mut en jaksa keskittyä mihinkään. sain vihdoin saumurin toimitettua huoltoon taannoin ja tänään pois huollosta, mut jaksoin vaan nostaa sen autosta ateljeen lattialle eikä vois vähempää kiinnostaa ommella, vaik oon odottanu vuosia, et pääsisin tekemään taas kivoja vaatteita. enhän mä oo voinu halvaantuneella kädellä mitään neuloja tai lankoja vaihtaa.

ruoka ei maistu, libidoa ei ole, haluisin vaan käpertyy yksin paksujen vilttien turvaan sohvalle tai sänkyyn. menkat alko ja loppu, ja taas niiden myötä liu'uin vaan tänne epämääräseen mälsyyteen. nyt pitäis olla helpoimmat viikot hormonaalisesti, mut must tuntuu et voin vaan joka kierrolla entistä huonommin. oon yrittäny miettiä mistä tää alko ja mitä tää on, ja tajunnu et jotenkin tää on menny pikkuhiljaa tähän keväästä alkaen. silti mä en osaa nimetä, miks mikään olis psyykkisesti vaikkapa huonosti, koska ei pitäis olla mitään syytä, mikä estäis mua olemasta onnellinen, ilonen, tai edes tyytyväinen. ja silti joku estää, koska yleisvointi on näin surkee.

päätä on myös särkeny oikeestaan koko tän vuoden tavallista enemmän - eikä siinäkään vielä mitään varsinaisesti hälyttävää oo, niskajumisena toimistotyöläisenä - mut yhä useemmin mulla juilii se kohta aivoissa jossa vaurio on, ja se on aika inhottava tunne (ja ajatus). mulla ei oo minkäänlaista neurologista hoitosuhdetta mihinkään, joten ei myöskään mitään seurantaa, mistä mulle ois kerrottu. luultavasti teen niin, et varaan ite omalääkärille ajan piakkoin ja pyydän lähetteen pään kuvauksiin. viiden vuoden päästä edellisestä kuvauksesta pitäis olla seuraava, mut ei mulle oo ykskään neurologi mistään sellasesta puhunu koskaan sillon, kun olin vielä hoidon piirissä. nyt on kulunu jo neljä ja puol vuotta. kuulin tän kuvantamiskuvion juurikin samalta tuttavaltani, jolla on myös aivovamma, vaikee pms sekä todettu alhanen ferritiini. ongelma lieneekin siinä et noi kaikki kolme voi vaikuttaa toisiinsa, joten tosi vaikee sanoo mikä on suurin ongelma.

vähän sentään helpottaa tietää, etten oo aivan yksin. oon kiitollinen kaikista niistä ihmisistä jotka oon tavannu somen kautta siks, et kuulun moniin vertaisryhmiin. yleensä parhaat vinkit koskien sitä, mistä voi lähtee liikkeelle, saa vaan puskaradion kautta. oman elämänsä kokemusasiantuntijoilta. lääkärit ja muut ammattilaiset voi sit hoitaa omat tehtävänsä siitä eteenpäin.

voe hyvä helevetti mikä sairauskertomuksia rustaava tylsä vanha eukko musta on tullu.