luen nyt rinnakkain - tai ehkä lukeminen ei oo oikee sana, tutkiskelen rinnakkain - saarikosken 1970-luvun runoja ja päiväkirjoja sekä tuula-liina variksen muistelmia siltä ajalta. variksen kirja kilpikonna ja olkimarsalkka avioliitosta runoilijan kanssa on paras muistelma jonka saarikoskesta oon lukenu, mut liiton lopullista hajoamista on käsitelty koko kirjaan suhteutettuna aika vähän. mielenkiintosta lukee kahden osapuolen näkemyksiä samalta ajalta, eikä silti saa tietenkään tietää ihan kaikkee. mut yritän luoda päässäni mahdollisimman kattavan kuvan. kyse on taas siitä, etten saa tarpeekseni. jos on aihe joka kiinnostaa mua, haluun kaiken materiaalin. se on toki melkonen mahdottomuus, etenkin kun itse runoilija on kuollu jo nelisenkymmentä vuotta sitten. ja sillä oli tapana sortua teeskentelyyn, typistykseen, pyrittyyn objektiivisuuteen joka on lopulta ehkä vieläkin subjektiivisempaa - päiväkirjoissaan, kuten meillä kaikilla (aina ajatellaan oletettua lukijaa). tietysti myös entinen vaimo on kirjottanu muistelmat jälkiviisaudessaan kirjan muotoon, ja kirjalla on oltava draaman kaari.

noh, tässä puuhaa trooppiselle sadepäivälle. on liian hämärää maalaamiseen, ja liian hiostavaa kirjastossa käymiseen. ne oli mun alkuperäset suunnitelmat.

nukuin sikeesti yheksään asti, aivan ihanaa. kissat ei kikkaillu liikaa, tulivat vaan kehräämään sänkyyn ja siihen on miellyttävä herätä vapaapäivänä. näin unta että yks duunipaikan ohjaajista oli demoni: sen iho oli punanen ja kiiltävä, vähän kostea kuin vastamaalattu, ja silmät valkoset. komeuden kruunas musta miesten puku. aika makee hahmo sinänsä. oon joskus nähny itse herra langenneesta enkelistä unta (en usko mihinkään sellaseen oikeesti), ja sillä oli liituraitapuku, pitkät laihat jäsenet, harmaat hiukset ja parta.

tyylikästä porukkaa.