, sanoo charles bukowski. se on kyl ihku.

sofi oksanen sen sijaan on hapertanu mun halun lukea tällä hetkellä. sen teksti on tukkinu mun kielellisen mielen, aiheuttanu ummetuksen. ihan hemmetin vaikee kirja syventyä toi stalinin lehmät, aivan liian repaleinen. kieli ei elä minussa, ei tee mieli lukea mitään. ainoo reitti ulos on kohertaa toi shaiba läpi väkisin ja siirtyy sit seuraavaan, joka toivottavasti on jotain fiksumpaa ja luontevampaa.

onneks muu luovuus on elossa. oon piirtäny paljon kotona ja jopa vähän maalannu, töissä, jämäväreillä vanerinpalalle. ahdistus on helpottanu, tai ainakaan se ei oo jatkuvaa, vaan ilmaantuu akuutteina pieninä kohtauksina. oon sit tarvittaessa järsiny vähän rauhottavaa ja se on riittäny.

en oo ehtiny kirjottaa koska meillä on myös uus perheenjäsen. kolmas kissanpentu! se on ihana, pitkäkarvainen, sysimusta poika, jolla on herkkä, lempeä ja leikkisä luonne. se on rohkee ja kiltti, ja todella niin musta, ettei sitä näe jos se on varjossa, koska se osaa liikkua ääneti. sen turkki on niin hienoa ja ohutta että koko otus vaan lipuu halki tilan. iltasin se vähän väliä katoaa, ja se on melkein ku joku supervoima, kyky muuttua näkymättömäksi. sen korvakarvat on pitkät ja kasvaa ulos kuin ohuet, paljaat puunoksat kohti valoa.