kuten mä vähän uumoilin, päihdeongelmainen tuttava alotti sitten puhelin- ja viestihäiriköinnin viime viikonloppuna koska sillä jäi putki päälle taas. ja taas, kolmannen kerran vuoden sisällä mä blokkasin sen niin ettei se voi soittaa eikä ottaa minkään viestimien kautta yhteyttä. blokkaamista edelsi myös mun raju hermojenmenetys jollon en osannu itekään käyttäytyy kovin aikuismaisesti vaan päästin suustani pari haukkumasanaa. tavallaan tekis mieli pyytää niitä anteeks, mut kun muistelen millä sanoilla se mua kutsui, niin enpä oo pyytäny. en oo ylpee itestäni et raivostuin, mut en toisaalta myöskään siitä, et olin jälleen kerran niin hyväuskonen et menin halpaan.

mä en voi enää jatkaa sen ihmisen päästämistä takasin mun elämänpiiriin missään muodossa, ja jos voisin mennä ajassa taaksepäin, olisin viime perjantaina kävelly toista reittiä niin, ettei oltais kohdattu. kolmas (blokkaus)kerta toden sanoo.

palkkatuki-asia on vähän edistyny, mut en mä vieläkään pääse juhlimaan, että duunipaikka olis täysin varma. eri tahoilta tulee niin erilaista tietoo. täytyy edelleen jatkaa soittelua ja selvittelyä. ens viikolla taas uus tapaaminen eri ihmisen kanssa asiasta. mut mun tuleva työnantaja on ihanasti tukemassa ja selvittämässä tätä kuviota yhdessä mun kaa.

pms on taas täällä - miks mä aina kirjotan päiväkirjaa kun on pms? aika mälsä aihe, mut noin joka viides viikko se pakottaa mut muistamaan millasta on sinnitellä jatkuvan ahdistuksen kanssa ja häälyä psyykkisen murtumispisteen ympärillä. ehkä sillon kirjotuttaa enemmän kun joutuu sietämään tunne-elämänsä tuskaa ja aktiivisesti ajattelemaan tiensä sieltä pois.

vainoharhasiin mittasuhteisiin menevän ahdistuksen lisäks mulla on nyt särkeny halvaantunu puoli kehosta kolme päivää, ja tänään kipu on sellasta etten pysty keskittymään kunnolla mihinkään muuhun, kun tuntuu et pitää liikehtiä koko ajan. odotan just et särkylääke taas kerran tehoais. päivällä yritin ettiä yhtä paperia jonka tarttisin työkkäriin eikä sitä löytyny mistään, joten romahdin ja itkin hetken. sit menin ateljeelle itkemään lisää ja maalaamaan. en saanu paljoo aikasiks vielä tauluihin, mut ei ollu tarkotuskaan. piti vaan hoitaa kortisolit ja turhautuminen ulos, ja se riitti muutamaks tunniks. nyt iltaa kohden ahdistus taas kasvaa joten hyvä et pian voi ottaa lääkecocktailin ja käydä jo nukkumaan.

oon jatkanu kuntoutuskurssin jälkeen yhteydenpitoa yhden tosi kivan tyypin kanssa ryhmästä, ja me ollaan tutustuttu viestittelemällä jo lyhyessä ajassa kovin intensiivisesti. ollaan synnytty peräkkäisinä päivinä ja meillä näyttäs olevan sama musiikki- ja leffamakukin.

sunnuntaina pääsen taideterapian yhteen sessioon mukaan, jotta tiedän millasta se on, kun aletaan ohjata vertaisryhmiä. tää uus ihminen, kuvataiteilija siis myös, on aivan uskomattoman lahjakas ja ihana, ja meillä on niin paljon yhteistä et kun eilen vietin päivän sen näyttelytilassa suunnittelemassa ryhmiä, me vuorotellen intoiltiin, naurettiin ja itkettiin. sushia ja sielunkumppanuutta. onneks molempia saa lisää!

ihmiset, yhteys muihin ihmisiin, on se, mikä auttaa ja vie eteenpäin. en ois uskonu et ammatillinen kuntoutus saa mut, itseriittoisen introvertin, joskus ajattelemaan näin.