en kyl enää ikinä mee eräälle tietylle tatuoijalle. kyse ei oo taidoista, ne toki stalkkaan aina tarkasti etukäteen, mut mua vieläkin jotenkin etoo sen tyypin lähellä olemisen jälkimainingit vaikka tässä on kulunu yli viikko.

tatuoitavana oleminen on lopulta varsin intiimiä, vaikkei edes työstettäis ruumiinosia jotka olis mitenkään yksityisempiä kuin muut. käsivarresta nytkin oli kyse, mut sen ihmisen tapa puhua nopeesti, kovaäänisesti ja taukoamatta jotain ihan käsittämätöntä monologia tatuointiväreistä ja -metodeista ei musta kuulunu mulle ollenkaan, vaan alko ahdistaa heti alussa. kyllä mä kysyn jos mua kiinnostaa taiteilijan työtavat. jouduin sanookin sille, ihan todenmukasesti aivovaurioon vedoten, et nyt tulee ihan liikaa infoo enkä pysty keskittymään - koska se alko tivata, ymmärsinkö mitä se tarkottaa mustan pigmentin koolla elektronimikroskoopissa. joku helvetin luento ja tenttikö se oli eri neuloista ja musteista? uhhh, anteeks nyt vaan, mut se oli ihan kamalaa. olin tullu monella julkisella kulkuneuvolla töiden jälkeen leimattavaks ja halusin vaan ottaa rennosti ja antaa tatuoijan tehdä työtään.

se tyyppi haisi myös hieltä, sen sormet oli jotenkin ällöttävän liskomaiset, niin et sormenpäät leveni loppua kohden kuten gekoilla ja sen kasvojen verisuonet kuulsi ihon läpi niinku jollain voldemortilla tai peter stormarella constantinessa. kun yritin näyttää parin sentin päästä iholtani omalla sormella mitä tarkotin yhdellä kohdalla johon toivoin tietynlaista viivaa, se hätisti mun käden pois niinku kärpäsen, et älä koske. hrrrrrr. kun se rupes luennoimaan politiikasta ja musiikista ja alko oikeen päästä vauhtiin, mä vaan luovutin, suljin silmäni ja välillä pyysin vessa- ja kahvitauot. vaikka olin pitkään vastaamatta tai kommentoimatta mitään, se ei ollu hetkeäkään hiljaa, joten totesin ettei se oo sen kaltanen persoona joka ymmärtäis omaa käytöstään. niinpä passiivisesti odotin vaan et se kolmen tunnin toimitus olis ohi. en muista millon mua olis oksettanu jonkun ihmisen läsnäolo yhtä paljon.

haluun korostaa tässä sitä, et sen aggressiivinen tietämyksellään päteminen ja asiakkaan totaalinen vuorovaikutuksellinen sivuuttaminen teki siitä todella luotaantyöntävän olennon, ja siks mua alko kuvottaa myös noi fyysiset ominaisuudet. mulle on ihan sama miltä tatuoija tuoksuu tai näyttää, kunhan se tekee intiimistä ja kivuliaastakin tilanteesta muuten miellyttävän ja rauhallisen. muutaman päivän ajan ton jälkeen mulla oli sellanen olo ettei mikään määrä suihkusaippuaa pese sitä vastenmielistä kokemusta pois. hyvä etten nähny painajaisia niistä verisuonista ja sormenpäistä.

muistan kuinka muutama vuos sitten oli joku somekohu siitä kuinka seksuaalista häirintää saattaa tapahtua tatuointipenkissäkin, vähän #metoo:n ja #metaltoo:n jalanjäljissä. jos toi oli noin hirveetä, vaikkei tohon liittyny mitään fyysisen koskemattomuuden tuntemusta - koin tulleeni lähinnä emotionaalisesti tai sosiaalisesti yliajetuksi - en osaa kuvitella miltä tuntuis joutuu sellasen kohteeks. siihen ainakin pystyn hyväkäytöksisenä nuorehkona naisena samaistumaan, et tollasessa tilanteessa jossa on ite niinsanotusti potilaana tai muuten vastaanottavana osapuolena, muuttuu jotenkin aivan avuttomaks, eikä uskalla nousta siitä penkistä kesken kaiken esittämään vaatimuksia. ensin yrittää sosiaalisesti (ehkä sit liian) hienovaraisin keinoin vihjata, että hei ottaisitko mut huomioon - ja sit kun se ei auta, sitä vaan alistuu siihen että aha, tää on nyt sit tällanen reissu. tatuointipaikkoihin on aina kuukausien jonot, töistä maksetaan isot varausmaksut ja niin edelleen, joten on helpompi sit vaan sietää sitä hommaa ja toivoa et se on pian ohi - ja sen jälkeen äänestää jaloillaan.

onneks ens viikolla on toisiks viimenen sessio isoon työhön tutulla tatuoijalla, joka osaa lukee ihmisiä. oon ite pitäny aina hyvänä tapana myös puolestani kysyä tatuoijalta kun ekan kerran kohdataan, et haluuko se työrauhan, vai tykkääkö jutella niitä näitä ajankuluks. tollasessa tilanteessa mun mielestä kummankin täytyy ottaa toinen huomioon. oon toki ite poikkeuksellisen (erityis)herkkä kaikille mahdollisille inhimillisille nyansseille, niin ehkä sit koen nää tilanteet jotenkin hirveen voimakkaina ja ne jää siks vaivaamaan.

ai niin. mut käytännössä toivotettiin jo tervetulleeksi kouluun jonne hain. olin haastattelussa eilen. täytyy vielä lähettää pari työtodistusta sinne, ja homma on sillä selvä. oon ihan innoissani. tää auttaa mua huomattavasti paremmin jaksamaan pimeen kurjuuden keskellä sinne tammikuuhun, jollon ensimmäiset kirjalliset osuudet alkaa.