juon kahvia kuin mukin pohjalta löytyis kaikki maailman vastaukset - tai oikeestaan kysymykset ja vastaukset, koska olo on niin muodoton ja epämääräinen. sillon tarvii raamit olemassaololleen: mitä minä etsin, ja mistä sen löydän.

juon isoja kulauksia, mantelimaidolla ja sokerilla, liikaa päivän mittaan ja vielä illallakin. ruokahalu melko huono stressaamisesta. 

viime perjantaina totesin etten oo siinä kunnossa et pystyisin lähtemään julkisilla ihmisten ilmoille, saati keskustelemaan työharjottelusta ennestään tuntemattomaan paikkaan. jäin kotiin potemaan pms:ää joka alko helpottaa vasta maanantai-iltana. menemättä jättäminen ärsytti tosi paljon jälkikäteen, vaikka en joutunu perumaan muuta kuin omat suunnitelmani. tää on yks vaikeimmista elämänhallinnan osa-alueista mulle: millon kannattaa kuunnella itteään ja ottaa iisisti, millon vähän pakottaa itteään ja tehdä silti kaikki minkä aikoi, vaikka ois huono olo.

oon kyl se tyyppi joka on itkeny bussissa ja metrossa ahdistustaan aurinkolasien ja maskin takana niinä kertoina kun oon pakottanu itteni, ja se ei oo mikään kiva kokemus. ehkä oli siis hyvä jäädä kotiin.

noh, se on nyt menneisyyttä. menin tiistaina paremmilla energioilla. kurkin antikvariaatin näyteikkunaa koska ovessa oli lappu just one minute. hetken päästä mut päästi sisään sulonen nuorimies villasukissa. harkkapaikkaa ei valitettavasti ollu tarjolla, koska töitä on niin vähän pikkuliikkeessä, mut mä menin sinne myös tekemään ostoksia. sattukin niin, että kun olin löytäny kellarista saarikosken nuoruuden päiväkirjat ja yhden idiomihakuteoksen, kundi lajitteli parhaillaan kassalla kasaa bukowskeja. mainitsin et vähänkö siistiä, luen just sen päiväkirjaa the captain is out to lunch... koska se on mun lempparikirjailijoita.

- tykkään omistaa bukowskia, naurahdin, - tai siis mielelläni ostan omaan hyllyyn niitä jotka on varmasti hyviä.

todettiin molemmat että nyt on harvinaista herkkua tarjolla. sain alennusta aika reilusti yhdestä bukosta jonka valitsin. kundi suositteli kyttäämään nettiä jonne se laittaa loputkin pikimmiten myyntiin. reissu oli hyvä eikä lainkaan turha. kävin samalla ostamassa mustia paitoja ja vitamiineja (kirjat, vitamiinit ja mustat vaatteet - niillähän elää). harmittaa tietysti ettei töitä ollu, koska työmatka ois ollu vielä helpompi kuin kuvittelin.

mutta: sain nyt ainakin ekalle harkkajaksolle paikan yhdestä mielenterveysyhdistyksestä. oon siellä alustavasti syyskuulta marraskuulle. tuntui hyvältä kuulla olevansa pätevä johonkin tärkeään yhteisöllisyyteen hetkellä, jona tuntui ettei oo pätevä mihinkään edes oman elämänsä sisällä.

pms on siinä vaiheessa et alavatsakipu säteilee jalkoihin ja varmaan huomenna alkaa verenluovutus. rikkoutunu munankuori on hyvin hitaasti kasvamassa takas ympärille. saan sitten olla muutaman viikon rauhassa, kunnes taas mennään.

6528899.jpg

unessa mun mansikat teki hurjaa satoa sisätiloissa, marjat oli nyrkin kokoisia ja kauniin punaisia. keräsin niitä näyttääkseni ne mummolleni, joka oli elossa. (mua on aina jääny vaivaamaan se ettei mummo ehtiny nähdä mun selviävän kurjasta lapsuudestani ja nuoruudestani aikuiseksi ja olis paljon mitä haluisin sille näyttää päivittäin, koska sen rakkaus ja hyväksyntä pelasti mut.) kun olin irrottanu mansikat, näin että ne olikin puoliksi syötyjä: suurimpien sisältä sikisi harmaanruskeita lapamatoja, outoja vihreitä, litteitä siivekkäitä ja yhdestä jättimäinen herhiläinen tai vastaava. ne ilmaantui kuin tyhjästä, illuusio täydellisen mehevän mansikan onnistuneesta kasvatuksesta katos sekunnin murto-osassa. mietin et näinhän mulla aina unessa käy, mut luulin että tää kerta olis toisenlainen.

yritin ehtiä ulko-ovelle vapauttamaan hyönteiset käsissäni olevista mansikoista ennenku ne kuhisis lattialle ja katoais taloon. heräsin siihen että napsautin sen herhiläisen isojen saksien kärjillä kuoliaaksi ennen kun sain oven auki. se oli täysin tarpeeton kuolema, tajusin sen itekin samalla hetkellä. usein mun unet herättää mut ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu.