ei tää olotila oo muuttunu yhtään paremmaks - eikä naistenpäivät oo vieläkään alkanu. kroppa vissiin niin sekasin stressistä ja huonosti syömisestä ynnämuusta. masennusjakso on nyt siis kestäny ainakin neljä viikkoo, eikä näy mitään merkkejä siitä että se ois menossa ohi. onneks sentään huomenna on viimenen työpäivä harjottelujaksosta.

parina aamuna oon kävelly itkien töihin ja jotenki keränny itteni ennen kun astun ovesta sisään. samoin sit päivän loputtua on iskeny kunnon depis kotimatkalla. päikkäreiltä ei meinais jaksaa nousta ollenkaan, on menny tosi iltapainotteisiks ne nukkumiset. mut eipä sillä sinänsä merkitystä oo, koska lääkecocktailillani nukun yöt kuitenkin sikeesti.

ruokahalu on vähän parantunu, mut ruumiinkuvanhäiriö ei. yritän vaan jotenkin selvitä päivistä. muiden mielenterveyskuntoutujien seuran avulla oon jaksanu. ja jäätelön sekä seinfeldin.

järjestön jäsenille annettiin täytettäväks palautekysely. mun olis tehny mieli kirjottaa että mun perehdyttäjä, tää eräs ikävä ihminen, vois opetella ihmissuhdetaitoja. se on oikeesti tosi ilkeä ja säikyttää herkempiä, ei pelkästään mua. mut en näe et se on sen arvoinen ihminen et jaksaisin sanoo asiasta mitään sille tässä vaiheessa. siitä vois seurata jotain vielä ikävämpää mua kohtaan. äänestän jaloillani: en mee hallitukseen, en puheenjohtajaksi, enkä enää tonne harjotteluun ens vuonna. näitä kaikkia on mulle tarjottu, mut sellasen ihmisen kanssa en suostu tekemään enää päivääkään töitä.