kävin postilaatikolla pitkästä aikaa pyhien jälkeen eilen joskus 23 aikaan. taivas oli mustanviolettia samettia: kuunsirppi ja pohjantähti paisto kuusten yllä pilviharson väleistä. metsäjänis loikki äänettömästi tota isoa tietä pitkin kuin tietäen et se on helpoin reitti, ja varmaan se tietääkin, näytti pelottomalta. postilaatikko oli jäätyny kevyesti kiinni kuten roskis - pienet kimmeltävät särölasihelmet oli kuorruttanu kaiken. oli niin kaunista ja niin hiljasta etten edes tajunnu ensin kuinka kylmä oli legginseissä, talvitakissa ja saappaissa.

nyt sataa vettä ja koko huomisen myös. mut jotenki on vaimeesti alkanu tuntuu siltä et ehkä selviin tästä talvesta.