voihan pimeys. reilu viikko pitäis vielä kärvistellä tän läpi talvipäivänseisaukseen. mua ei erityisesti fyysisesti väsytä (jos ei lasketa sitä et mua väsyttää lähtökohtasesti aina aivovamman takia), mut pms tekee taas vaihteeks kaikesta tuskallisempaa. viimeset puoltoista viikkoo on menny jonkinlaisessa tiheessä sumussa, josta aina vähäks aikaa pusken läpi huomatakseni et oon kohta taas siellä. mieliala aaltoilee, kuitenkin niin et kaiken keskiössä on tasanen hermostuneisuus ja vaikeilu. ahdistus haukkuu mua koko ajan olkapäällä ja pyrkii lannistamaan mut vääristyneillä ajatuksillaan. siitä huolimatta oon kyenny tekemään töitä ja maalaamaan. välissä sit vaan romahtelen, lol.

- anteeks mut mun on varmaan pakko itkee vähän, sanoin puolisolle yks päivä. - tiedäthän sä et mulla ei oo oikeesti mikään hätänä tai huonosti, tää johtuu vaan hormoneista. - tiedän, tiedän, rakas.

vollotin pimeessä kellarissa jossa ainoo valo oli ruohonleikkurin laturin vihreän pikkulampun kelmeys, ja se vollotus autto. muutamaks päiväks. tänään on ollu jo niin hankalaa ja huomenna kaikenlaista menoa ja tekemistä, et luultavasti pian on taas puhdistusitkun aika. kai se auttaa siks että jos ei muuta, se poistaa ainakin kortisolia kyynelkanavien kautta.

niin outoa et aivovaurionkin oireisto pahenee aina hormonien takia. mun motoriikka ja kognitio hidastuu ja sekoilee ihan selkeesti, hermosärky halvaantuneessa kädessä ja jalassa pahenee, muisti huononee ja näen tavallista enemmän visuaalisia harhoja (kasvoja ja hahmoja kaikkialla, ja todellisten ihmisten piirteet on pelottavan vääristyneitä).

aamut on ihan ookoo edelleen, mut synkkyys lamaannuttaa mut kokonaisvaltasesti kehossa ja mielessä heti kun aurinko alkaa laskea, eli tällä hetkellä jo ennen kolmee iltapäivällä. jos yritän nukkuu päikkärit, jotka kipeesti tarviisin, on otettava rauhottavia riittävästi et ahdistus ja kehon jäykkyys asettuu ja pystyn nukahtamaan. sit jotenkin väkisin sinnittelen illat siihen asti et on aika mennä peiton alle. normaalisti juon kahvia iltapäivisin ja joskus iltasinkin, koska se on hyvää ja se piristää. nyt oon huomannu et piristämisen sijaan se aiheuttaa tosi voimakasta ahdistusta, koska kofeiini saa pulssin nousemaan (mun leposyke on muutenkin 90 pintaan aina) ja ajatukset tosi neuroottisiks. niinpä tein tässä ens vuonna 40 vuotta täyttävänä ihmisenä ekan kerran elämässäni niin että ostin kofeiinitonta kahvia ja join sitä. järkyttävää. silti mua ahdistaa iltasin aivan yhtä paljon, joten ehkä juon jatkossa ihan sitä itteään kuten tähänkin asti.

siks en oo jaksanu kirjottaa tännekään: kaiken valveillaoloajan joudun käyttämään töiden tekemiseen, koska seuraavan päivän olotiloista ei oo mitään varmaa tietoa. tää onkin mun viimenen viikko näissä hommissa ennen joululomaa, joka on onneks ihan törkeen pitkä: kolme viikkoa! vasta tammikuun kymmenes jatkuu duunit. yritin tänään tsempata itteäni jaksamaan muistamalla tulevan loman. en oo vuosikausiin pitäny kunnollista joululomaa. yrittäjänä tää oli vuoden pahinta aikaa, ja kuntouttavassa työtoiminnassa vapaapäiviä oli vain viralliset pyhät.

oon tykänny tehdä itsenäisesti noita kirjotushommia tosi paljon, mut tää joulun ja vuodenvaihteen ajankohta taitaa olla liian kiireistä aikaa pienelle startupille. niillä ei oikein oo mitään tehtäviä mulle mietittynä, ja joudun keksimään tekemistä ite. pitää myös odotella vastauksia viesteihin ja pyytää palautetta oma-alotteisesti, ja saan niitä pitkällä viiveellä, jos saan. oon tässä loppua kohden jääny vähän jumiin tilanteeseen jossa en oikein voi jatkaa töitä kun en tiedä mitä mieltä mun tekemisistä ollaan tähän asti. sovittiin enää kaks hommaa mulle tälle viimeselle viikolle, ja ne on pian tehty. siinä yks syy miks tultiin vähän niinku yhteistuumin jo siihen tulokseen kun tavattiin perjantaina, että en ehkä jatkais joululoman jälkeen. kyse on kuitenkin ammatillisesta kuntoutuksesta, jossa on tarkotus seurata mun jaksamista erilaisissa työympäristöissä ja tehtävissä, ja joo, on mun sitä mahdollista arvioida yksinkin, mut ei se kyl ihan sama asia oo kuin se et tapaisin työkavereita ja perehdyttäjääni useemmin kuin kerran viikossa. tarviisin huomattavasti enemmän tukea, neuvoja, palautetta ja ylipäätään yhteydenpitoa. mulla on aika tarpeeton olo tässä firmassa, ja se ei varmaan oo ihannetilanne kummallekaan osapuolelle. sinänsä tosi harmi, koska ne on ihania tyyppejä ja oikeesti tykkään kääntää artikkeleita niille.

toinen ja isompi syy on mun ammatillinen tulevaisuudensuunnitelma. kääntäjän ja kirjottajan töitä voi aina tehdä sivutoimisesti jos haluaa, mut sillä alalla lienee riittävästi tekijöitä jo. mielenterveyspuolella ois enemmän tarvetta työntekijöille ihan ammattibarometrienkin mukaan. lisäks mä haluun mieluummin tehdä jotain merkityksellisempää duunia kuin keskittyä markkinoimaan jotakin tuotetta, vaikka kyseessä hyvä ja ekologinen tuote onkin. mä haluun auttaa ihmisiä syvemmällä tasolla.

meen tällä viikolla päihdepuolen mestaan juttelemaan sopparista alustavasti. ainoo mikä mua siinä ja koko viimesessä työharkkajaksossa ahdistaa on korona. ja koska pms, se ahdistaa ihan helvetisti. jengit ei rokottaudu, eikä käytä maskeja enää, vaikka päiväkohtaset tartuntaennätykset on jotain aivan järkyttävää. mua ahdistaa ja pelottaa oireeton tartunta jota mahdollisesti tartutan muihin niin paljon, et kärsin sit päänsärystä paksun ffp2:ni kanssa koska en viiti tilata kahvilassa mitään tai edes juoda vesipullosta missään ihmisten ilmoilla ettei tarviis ottaa sitä pois hetkeksikään. täytyy kattoo miten kykenen tammikuussa tekemään duuneja, varmaankin pitää sietää maskiaknea ja muita ahdistuksia edelleen.

ne jotka ei halua rokottautua eikä käyttää maskia ei tajua, ettei kumpaakaan kukaan varsinaisesti halua tehdä, mutta tehdäänpä silti, koska ajatellaan muita, ja se on epäreilua.

uaaaah, olkoon huomenna parempi päivä!