ulkona tuoksuu pohjois-suomalainen rantavesi. lämmin ilma ja kevyt sade nostaa viime vuonna kuolleiden jäkäläisten oksien ja nyt kostuneen sammalen mikrobit jonnekin nenän tasolle. lammessa sinkoilee äänettömiä vesimittareita ja yöperhonen on saanu eteisen lamppuun pakkomielteen. mä en pelkää huomista. oispa aina myöhäinen sunnuntai-ilta toukokuun puolivälissä.