välissä ollu vaikeita hetkiä (jouduin siirtämään psykahoitsun aikaa koska en ruumiinkuvanhäiriön triggeröityessä vaan kyenny lakkaamaan itkemästä rumuuttani ja lähtemään ovesta ulos), eli kunnon romahduksia, ja toisaalta esimerkiks parisuhteessa on pitkästä aikaa ollu enemmän keskustelua, läheisyyttä ja sutinaa. oon myös maalannu edelleen ja saanu järjestymään työttömyysajan etuudet ym käytännön byrot kohta alkaville opiskeluvuosille. se vaati selvittelyjä, lomakkeita ja puheluita, kaiken sen te-palveluiden ja kelan mielivaltasten päätösten armoilla tapahtuvan epävarmuuden sietämistä. 

mut  esimerkiks syömättömyys on edelleen ihan liian helppoa: voin hyvin elää kahvilla iltakuuteen, -kahdeksaan ja sillonkin joskus unohtaa. yleinen olo ei tietenkään oo kovin hyvä näin, ja sit jos syön vasta sillon myöhään illalla, tulee vatsa kipeeks, epämukava ähky ja ruoka etoo entistä enemmän. en kuitenkaan tiedä millä parantaa tilannetta kun ei oo mitään luontaista taitoa pitää sisäisistä perustarpeista huolta. oon aina osannu kieltää itteni fyysisesti. meille ei kukaan laittanu koskaan ruokaa tai pitäny muutenkaan arkirytmiä kotona lapsina/nuorina, vaan elettiin kouluruoan ja kyläilyjen ulkopuolella nälässä. mä söin kotona ketsuppia ja sinappia, koska jääkaapissa ei ollu muuta. en koskaan oppinu tunnistamaan oikeeta nälkää tai välittäny siitä leijuvasta olosta mikä syömättömyydestä tulee. enkä osaa ajatella että oon kunnollisen ravinnon arvoinen, että on normaalia kuunnella kehoaan ja täyttää sen tarpeita.

alitajunta on vihdoin alkanu näyttää muistakin ihmisistä ohjelmia öisin kuin eksistä. viime yönä kylläkin kuolin. kuolemaunia tapahtuu ehkä kerran vuosikymmenessä, ja se ainakin mulle enteilee päinvastaista: jotain uutta ja hyvää muutosta. just ennen heräämistä aamulla joku nuori mies viilsi mun kaulavaltimon veitsellä auki ja tunsin kuinka lämmin neste valui ulos ja mä kevenin. raskas olo, joka oli mun hengitys, tai olkoon vaikka sielu, haihtui kuollessa pois. sanoinkin sille kundille, se oli amerikkalainen: "thank you, johnny. thank you".