eilen illalla auringonlasku sävytti ympäristön violetinoranssiks. omituinen väriyhdistelmä. kuin filtteri jossa on kaks eriväristä linssiä, jotka riitelee keskenään. sit kymmenessä minuutissa siitä täysin tummansininen yötaivas kuin kaiken päälle viskattu paksu samettiviltti. juurikin se ilmiö josta kirjotin viimeks: yhtäkkiä harhalta on suljettava silmänsä ja tiedostettava todellisuuden pimeys.

tänään on ollu miellyttävän viileetä. sai laittaa paksumman mustan hupparin eikä tarvinnu hikoilla yhtään.

oon kahlannu tänä vuonna läpi kai neljä pitkää murhaoikeudenkäyntiä ja nyt on menossa viides. harvinaista kyllä joukossa on ollu kaks sellasta tapausta, joissa syytetty onkin todettu syyttömäks. lopputulemasta riippumatta katon aina kaiken oikeudessa esitetyn materiaalin plus kuulustelut läpi ja muodostan oman mielipiteeni. nää syyttömiksi todettujen oikkarit on tosi mielenkiintosia ja mietin nyt, et mielenkiintosuuden syy taitaa piillä siinä, kuinka mun omat ennakkoluulot voikin kääntyä päälaelleen kun tarpeeks vakuuttavia todisteita tulee lisää. murhaajaoletettujen mielen lisäks mua siis kiinnostaa oma mieli.

arjen tasolla oma mieli on aika vaihteleva. suurin osa päivistä on kai ihan ookoo, mut edelleen koen tosi paljon motivaation puutetta ja toivottomuutta: en odota tulevalta mitään, jaksan hädintuskin ajatella seuraavaa päivää. jos kyse on alhasesta ferritiinistä, on kyl tosi haasteellista yrittää syödä itteään tässä kuntoon, kun ruokahalu on ollu kadoksissa keväästä saakka.