aamulla oli yks kauneimmista syyspäivistä jonka muistan tähänastisen elämäni ajalta. ajattelin: tää hetki on mun lempivuodenaika. kylmä aurinko lämpimältä näyttävässä puutarhassa.
luulen ettei aamuisen jälkeen tarvii enää montaa kertaa leikata nurmikkoa. mahdollisesti kerran. öisin on jo niin kylmää ettei nurtsi paljoa kasva, ja jos kasvaakin, alkava raju sadekausi varmistaa ettei leikkaamisessa oo järkeä; kaikki tulee loppuviikosta olemaan märkää mössöä. onneks ehdin jo tehdä muut vaativammat syyshommat puutarhassa. reunustin mukulakivillä loppuun yhden paikan joka jäi aiemmin kesken masennuksen takia, siivosin turhat jättiruukut lojumasta, nostin irtokalusteet varastoon. lisäks lapioin oreganon ja mansikan valtaamat isot yrttipenkit tyhjiks jotta voin alottaa uudet hommat niissä ens keväänä. kaipa yrttitarhan sisältö onkin aika päivittää kerran yhdeksässä vuodessa (ei siis enää ikinä mäkimeiramia muiden joukkoon, koska siitä ei pääse eroon). haluisin lisää timjamia, rakuunaa, persiljaa ja ruohosipulia.
kunpa joka syksy ja joka kevät olis tällä tavalla tyhjää kalenterissa kokonainen viikko, jollon sattuis vieläpä näin hyvä sää, niin vois hoitaa kaikki tällaset ajoissa.
koti- ja pihatöiden ja esimerkiks ruoanlaiton ja leipomisen määrä kertonee siitä et mieliala on joiltain osin pysyny enemmän koholla ja toimeliaisuus kiinnostaa. vielä pari viikkoa sit oisin menny vaan venytetyn aamukahvin jälkeen takas nukkumaan aamupäivisin, jos ei olis mitään menoa tai velvollisuuksia. tän viikon oon myös nukkunu ainakin yöaikaan paremmin kuin aiemmin. päikkärit on ollu ohuita torkahduksia. haittavaikutuksia uudesta lääkityksestä en oo huomannu, ja ois ne luultavasti jo ilmaantunu jos ois ilmaantuakseen. lääketasolabrat vasta parin viikon päästä varmistaa pystytäänkö jatkamaan tällä vai sotkeeko maksa-arvoja tms. toivon että pystytään.
vaikee kylläkään sanoa voinko paremmin siks että syön uutta lääkettä vai siks että vanhaa on pudotettu alemmas. en myöskään tiedä johtuuko lääkemuutoksista että pms vaimentu täysin ekan päivän jälkeen, vai oliko se vaan sattumaa. oon niin moniongelmainen sotkuvyyhti ettei kukaan varmaan voi vastata kysymykseen siitä mitkä mun oireista tai niiden muuttumisesta on psyykkistä tai hormonaalista ja mitkä esimerkiks aivovammasta johtuvia.
yleinen ahdistuneisuus - se jatkuva taustakohina jolle en tiedä selitystä ja jota en oikeestaan osaa erottaa itsestäni koska oon aina ollu sen vallassa - on ollu hiljasempaa kaks viikkoa, mut jos mieleen tulee joku ihminen tai asia jolla on ahdistava vaikutus, tai jos on mentävä postilaatikkoa pidemmälle ulkona tai oltava sosiaalinen, tarviin edelleen rauhottavan. kun pysähdyn toiminnan sijaan ajattelemaan menneisyyttäni ja tänhetkistä tilannettani, muutun masentuneeks ja itkuiseks.
luulin myös että rumilus peilissä olis haalistunu viime viikolla, mut se oli väliaikasta, koska eilen olin taas aivan hajoamaisillani siks miltä näytän. mun nenä on kasvanu kolminkertaseks muutamassa vuodessa. terapeutti sano joskus että kannattaa tarvittaessa ihan mitata viivottimella kasvojen osia jotta palaa todellisuuteen, ja sairaus joutuu vaikenemaan. en uskalla, jos oonkin oikeassa.
