aika kulkee tässä kohtaa vuotta kiihkeimmin. yhtäkkiä tajuu et pääsiäinen oli ja vappukin meni, seuraavaks on juhannus ja sit melkein iskee paniikki et mitähän hittoo. piha- ja puutarhatyöt on alotettu jo, ja silti tuntuu et on liian myöhästä koska kohtahan on suunnilleen syksy.

töissä on menny tosi kivasti edelleen. ainoo stressitekijä on kaikki ne asiat jotka täytyy hoitaa kuntoon ihmistä palkattaessa, ja vieläpä monimutkasesti palkkatuella, eli lakisääteiset vakuutukset ja muut. mä oon käytännössä tehny kaiken selvitystyön, koska työnantajan osaaminen ei vaan riitä kaikkeen nykymaailman sähköseen asiointiin. kyl mullakin meinaa ymmärrys loppua vaikkapa joidenki nimenkirjottajien valtuutusten kanssa, mut onneks nekin selvis vihdoin tänään. mielelläni kuitenki puuhastelen toimistolla noiden asioiden parissa, kun opin samalla ite kaikkee hyödyllistä. lisäks yks todella kultanen kunnan työntekijä on pyyteettömästi ollu auttamassa meitä omalla ajallaan palkanmaksuun liittyvissä asioissa. täytyy muistaa sitä työnantajan hommaamilla kukkasilla ja vaikka mun tekemällä pienellä grafiikanvedoksella.

oon nyt yrittäny urheesti myös päästää irti korona-ahdistuksestani, ja ollu enimmäkseen ilman maskia duunissa. kaupassa ja julkisissa käytän vielä, ja jos on isompia kokoontumisia kuten vappuna oli. ehkä luovun noistakin jossain vaiheessa. ei kai siitä tartuntapelosta pelkäämällä pääse. olis kyl tosi ankeeta sairastua edes normiflunssaan, kun en oo varmaan viiteen vuoteen ollu kipeenä, joten oon edelleen varovainen. mahdollinen long covid huolettaa kyl (kahdella tutulla on tullu pitkäkestosia selittämättömiä jälkioireita) mut yritän elää senkin huolen kans. en haluu olla poissa töistä! siellä on niin kivaa. mun elämänlaatu on parantunu entisestään ihmisten parissa enkä oo tuntenu missään vaiheessa mitään merkkejä ylikuormittumisesta.

sunnuntaina alkaa sit ensimmäinen taideterapeuttinen vertaistukiryhmäkin. ollaan kollegan kans valmistauduttu hyvin ja suunniteltu asiat sille mallille, ettei kumpaakaan ainakaan hirvitä. mulla on suuri luotto tähän mun taiteilijaystävään, ja olin yhdessä taideterapiaryhmässä itekin kokeilemassa käytäntöjä. se oli kyl ihan mun juttu, ihme etten oo aiemmin edes harkinnu meneväni. hommasin taannoin myös tukihenkilön koulutuksen eli voin tarvittaessa jutella menetyksen keskellä yksin kamppailevien ihmisten kanssa puhelimessa. mut nyt keskitytään yhden suljetun sururyhmän kanssa toimimiseen touko-kesäkuun ajan, sitten pidetään lomaa, ja alotetaan toinen ryhmä elo-syyskuussa.

kiva et tulee sit edes kerran viikossa maalattua jotain, kun sitä en valitettavasti oo jaksanu töiden alettuu harrastaa. suunnitelmissa ois myös alkaa ite ohjata matalan kynnyksen maalausryhmää työpaikalla, mut se ajatus on vielä ihan vaiheessa.

otsikon FEAR on todellakin vain väärä luulo.