jotenki ihan löyhä olo. laiska ja päämäärätön. ei mitään mielekästä tekemistä, ei aikatauluja, ei motivaatiota. tänään piti olla terapia - olis ollu edes jotain asiaa ihmisten ilmoille - mut terapeutti pyysi sen etänä sairastumisensa takia. käytiin läpi viimesiä tunnelukkotehtäviä. ollaan tutkailtu näitä vaikeusjärjestyksessä, ja sain vielä tunnelukosta alistuminen 18/30 pistettä.

onneks seuraavat pari arkiviikkoa on avomuotoista kuntoutusta kartanolla, koska himassa en vaan näemmä jaksa ylläpitää mitään elämänrytmiä tai motivaatiota, kun ei oo niinsanotusti pakko. etätehtävät tein jo ekalla etäviikolla. nyt odotan vaan et työharjottelu alkais.

maalaaminen ei huvita, on niin hämärääkin päivisin. oon yrittäny piirtää, mut jotenkaan ei löydy selkärankaa edes siihen. tai sitä varmaan löytyy, lienee kyse enemmänkin tästä yleisestä kyllästymisestä kaikkeen just nyt. katoin 6-osaisen irlantilaisen draamasarjan ajankulukseni, oli aika turha. korttipelin oon naksutellu jo yli level 700:ään mutta sieltä ei vieläkään pauku platinum. aivojumppaa ja muistille hyväks moinen harrastus, mutta muuten yhtä tyhjän kanssa. blääh, blääh, blääh.

en keksi muuta runkoa elämälleni nyt kuin lukemista kohtaan asettamani tavotteet. lukeminenkin kyl nyppii, kun oon sitäkin tehny niin helvetisti. haha, no joo: kirja numero 48 loppui äsken, että onko ihme jos nyppii.

en todellakaan kaipaa kuntouttavaan duuniin, se oli kammottavaa aikaa, mut selkeesti sekin loi arkeen jonkun tärkeen rytmin ja mielekkyyden, koska tää joutenolo tuntuu lähes yhtä kammottavalta. mulle on ilmeisen olennaista saada aina jotain konkreettista aikaan. sitä tarvetta ei varsinaisesti tyydytä kissanhiekkojen vaihtaminen, nurmikonleikkuu tai muut tavanomaset arjen täytymiset, vaan aikaansaannosten pitäis olla jotain olevinaan ainutlaatusta ja merkittävää. mun ongelma on kaiketi se, et koen heti tällasten ns. loma-aikojen koittaessa itteni jonkinlaiseks resurssien tuhlaajaksi. ihmisyyden ja mahdollisuuksien haaskaajaksi.

tää sitaatti liittyy enemmän varsinaiseen luovaan työhön, sellaseen, jota tehdään yleisölle kuten vaikkapa kuvataiteilijuus, mut samaistun juurikin tähän, mitä p. saarikoski kirjottaa viimesinä elinvuosinaan:

en kaipaa kehumisia mutta haluan olla rauhassa haukkumisilta, siksi minä uurastan, etteivät typerykset tulisi honottamaan: sinä joka olet niin lahjakas.

mähän siis olen itse myös se honottava typerys, jolle harvemmin riittää mikään uurastus.

7836.jpg

haa! kalifornialaisen oikeudenkäynnin syyttäjän loppupuheenvuoro on nyt katsottavissa. viimesiä viedään.

epäilty on mun nähdäkseni syyllinen kaikkiin kolmeen murhaan joista sitä syytetään, oon seurannu keissiä jo vuosia. todisteet on raskaat. mut pohdin tässä just taannoin, että jos oisin ite tuolla valamiehenä, osaisinko siirtää nää aikojen saatossa syntyneet tunteeni ja mielipiteeni sivuun ja todella tarkastella todistusaineistoa objektiivisesti? ilman järkevän epäilyksen häivää? olis pakko kysyä iteltään, et onko pienikin mahdollisuus, et ois lykkäämässä syytöntä ihmistä vankilaan, ja sillä aikaa todellinen tekijä ei joutuis vastuuseen. valamiehenä pitäis todella puntaroida omaa arvostelukykyään ja ennakkoluulojaan. oletettavasti tää kyseinen jury ei kuitenkaan tunne tapausta kaikesta sen julkisuudesta huolimatta, muutenhan ne olis jäävejä. itessäni tunnistan taipumuksen muodostaa helposti kokonaisvaltanen mielikuva ihmisestä, ja vaikeuden päästä yli siitä tietystä mielikuvasta.

helppohan täältä viltin alta on luoda premissi sosiopaatista ja jaella päätelmiä ja vaikka kuolemantuomioita vasemmalla kädellä. no kuolemantuomiota en kyl koskaan oo kannattanu. se vasta onkin ihmisyyden ja mahdollisuuksien haaskausta, sekä tuomitsijan että tuomitun.