yhdestä duunipäivästä palautuminen vaati sen, että vietin melkein vuorokauden ateljeella omissa oloissani ja siirsin terapian huomiselle. yritin aamupäivällä käyskennellä puutarhassa, istua hetken paviljongissa ja nauttia luonnosta, mut en osannu millään rauhottua. kun ajatus loppuviikon työpäivistä alkoi ahdistaa etukäteen niin voimakkaasti etten tienny mitä tehdä, otin rauhottavia ja nukuin pari kolme tuntia. sen jälkeen oon vaan kattonu sängyssä yhtä oikeudenkäyntiä kuulokkeet korvissa ja piirtäny. tää case ei oo ihan hetkessä läpikäyty, oon vasta päivässä 13 vaikka oon seurannu tätä useamman viikon. todistajia on yli sata, ja epäiltyjä henkirikoksia kolme, osa vuosikymmenten takaa.

nyt vasta alkaa olla sellanen olo että oon taas oma itteni. sama ahdistusrumba alkaa varmaan uudestaan huomenna, kun jossain vaiheessa tajuan että vapaa-aika hupenee käsistä.

ylikuormitus vissiin kuluttaa kaloreita. painan 55,5kg vaikka oon syöny kolmen päivän sisällä kaks isoa pakettia minidonitseja normaalin syömisen lisäksi. puhumattakaan siitä jäätelön määrästä jonka oon vetäny koronavuonna. en kyl ymmärrä miten joku voi olla niin hyvää kuin noi donitsit jotka bongasin. enkä varsinkaan ymmärrä, mikä aivoissa muuttui, koska ennen sairastumista olin sipsi-kalja-nainen, ja nyt jätski-pepsi-nainen. makumieltymykset ihan eri.

olis eeppistä painaa 66,6kg, mutta koska mä oon niin lyhyt, olisin ylipainoinen - niin hullulta kuin se kuulostaakin.

molemmat syreenit kukkii, ja köynnöshortensia kiipeää hienosti itäseinältä parvekkeen suuntaan kuten tarkotus oli. pienempi villiviini rakentaa vauhdilla tikapuitaan kohti kattoa. avokadot versoo vihdoin. jeeee.