tänään sentään keho otti mielestä hetkellisen ylivallan: nukahdin tunniks sohvalle iltapäivällä. rauhottavilla lääkkeillä, ja vain tunniks. olin heränny neljältä aamulla joten en todellakaan ymmärrä miten jaksoin 12 tuntia ja työpäivän.

ehdin päikkäreiden jälkeen ajatella et jes, ehkä tää nyt tästä helpottaa pariks päiväks, mut meille tuli hetken päästä aivan älyttömästä väärinkäsityksestä sellanen riita puolison kaa, et mä rääyin itkuraivareissani makkarin sängystä MÄ HALUUN AVIOERON ja muuta ihanaa. en edes muista koko tapahtumia kunnolla kun menin niin tiloihin. hakkasin ainakin vessapaperirullalla tiiliseinää jossain vaiheessa, lol.

itsehoitomielessä palasin sit alkuvuoden mielenterveyden ensiavun kurssimuistiinpanoihini ja kirjotin keittiön fläppitaululle päivystävän valtakunnallisen mt-kriisipalvelun numeron, lol. tai lollit sikseen tässä kohtaa: mun laajan aivovaurion vuoks mulla on ihan legitti riski sairastua psykoosiin jossain elämäni vaiheessa. samaa perua on myös vuoden päästä vammautumisesta seurannu epilepsia, jota kannan ikuisesti. käytiin puolison kans vähän läpi, mitkä on psykoosin mahdollisia oireita ja miten sillon toimitaan.

että sellaset menkkojenodotusviikot tällä kertaa.

tossa joku aika sit kuuntelin pitkästä aikaa stam1naa. ainoo kotimainen suomeks laulava yhtye josta pidän, enkä vähiten lyriikoiden takia. en muista koskaan saaneeni mistään kirjallisuudestakaan sellasia runollisia kicksejä kuin yhden elämäni vaikeimman jakson aikana 2005-2009, jollon stam1nalta ilmesty niiden parhaat albumit. onneks on staminaa. ja jäätelöö.

jos tämä pelikuva kertoo mihin suuntaan kehitymme niin hajotan kasvoni

sielun peilin pieniksi paloiksi