aurinkokissan vuosi on jurnuutettu läpi. se oli todella tylsä! mut koen et merete mazzarella on sen arvoinen kirjailija, et se kannatti tehdä. mulla on kaks muuta kirjaa siltä tossa, ja kun en äsken osannu valita kumman alotan seuraavaksi, avasin toisen, ja sen ensilehdellä on marilyn monroen sitaatti. tänään olis sattumoisin marilynin syntymäpäivä, ja koska mä rakastan marilyniä, alotin sen kirjan. sen nimi on ainoat todelliset asiat.

meillä kolmella naisella muuten on samat nimikirjaimet. random tiistai-iltapäivä kokoaa yhteen sukupolvia ja värisyttää universumin historian ohuenohutta mutta iäti joustavaa hämähäkinseittiä, oujee. (näen merkityksiä sielläkin missä niitä ei oo. eli on. siks mun elämä on koko ajan tosi merkityksellistä.)

ainoat todelliset asiat on heti aivan eri tempoinen kuin tunkkanen aurinkokissa joka keskitty mazzarellan silloseen yli 70-vuotiaiden parisuhteeseen. tää 2012 julkaistu vaikuttaa samalta kuin ensin myytiin piano, joten oon ihan innoissani.

kävin terapiassa, pukeutuneena valkoseen paitaan ja läpinäkyviin sukkiksiin. tänään ei vielä oo kovin lämmin, oikeestaan just sopiva ilma. mun puolesta koko kesän sais olla alle +20 ja pieni tuuli. silti sen verran aurinkoista tuolla on et höllensin vaatekertaa pykälän.

kuulin itteni sanovan lopuks nojatuolissa kun oltiin puhuttu täydellisyydestä ja ittensä sättimisestä:

- me ollaan monimutkasia olentoja. meiän kehot on monimutkasia, meiän aivot on uskomattoman monimutkaset. tää on monimutkanen maailma. ei me vaan voida hallita kaikkee joka hetki.

tästä esimerkkinä se kuinka olin tapani mukaan valmistellu kaikki mun kamppeet ja vaatteet ja systeemit matkaa ja terapiaa varten, ja silti, vaikka parhaani yritin, unohdin käsidesin ja vesipullon, koska aivovamma ja työmuistin heikkous. ei maailma siihen kaatunu, tietenkään.

niin, pitäsköhän kuunnella itteään (puhumassa siinä nojatuolissa vaikka) ja relata välillä.