onpa tääkin taas varsinaista joululomaa: oon maalannu kuin hullu nyt viikon ajan, eikä loppua näy. mulla on työn alla neljä tosi isoa maalausta (kokoja 100x120 ja 60x140) ja yks vähän pienempi. tänään sain viimeistelyä eli käytännössä yhtä kerrosta vaille valmiiks makuuhuoneen uuden taulun. se on ihan ookoon näkönen se huomioon ottaen et vasta tässä loppuvaiheessa siihen pitää tehä vähän lisäyksiä, kun testattiin livenä sitä oikeelle paikalleen. huomenna ois tarkotus saada se ainakin valmiiks, mut todennäkösesti jatkan niitä muitakin teoksia. oon maalannu aivan täysin intuitiivisesti ja huvikseni. ei oo mitään näyttelyä eikä muutakaan agendaa - paitsi toi makkarin maalaus oli aluillaan jo kesällä, kun oli viimesin inspiskausi. sen jälkeen kun työt alko, kaikki ateljeetoiminta unohtu. en muistanu koko makkarin taulusuunnitelmaa kun vasta eilen, ja ryhdyin tosissani hommiin. sillä kuten muillakaan näillä projekteilla ei oo muuta merkitystä kuin henkilökohtanen halu ja tarve tehdä, ja mun nykykäsityksen mukaan se onkin se tärkein.

mietin tossa, et joo, olis kai kiva jos bygais joskus taas näyttelyn, ja muutamat kollegat sen aina ottaa puheeks kun ollaan yhteyksissä, mut mun arvomaailma on muuttunu niin paljon viimesen kahen vuoden aikana, et oikeestaan ainoo mulle hyväksyttävä tapa järjestää mitään myyntinäyttelyä olis se, et lahjottaisin tuotot jollekin tärkeemmälle kohteelle kuin mun oma pankkitili. vaikka compensate foundationille tai eläinsuojeluun. lähtisköhän joku muukin mukaan vaikka poikkitaiteelliseen hiilinegatiivisuuskamppikseen? pitää miettii.

siihen asti maalaan vain siks, et se tuottaa merkityksellisyyden ja aikaansaamisen tunnetta, ja saa mut ylös sängynpohjalta kaamoksen ajaks. konkreettinen luovuus nostaa itseluottamusta ainakin mulla, kun oon tällanen toiminnallisuuteen suuntautunu ihminen. oon kuvannu aika paljon videomatskua siitä miten mun maalaukset syntyy, ja laitoin niitä aluks someen huvikseni. sain paljon viestejä sekä suomalaisilta että jenkkikavereiltani sanoen, et ne on tosi mielenkiintosia kattoo, joten oon tehny niitä nyt koko viikon. sekin on ollu ihan hauskaa.

lisäks oon tehny lähes valmiiks mun kurssityön joka on kans taiteellinen, ja jonka siks otin ehkä vähän liiankin tosissani. en oo nukkunu mun normaaleja kahen tunnin päikkäreitä ollenkaan moneen päivään. kun suljen silmät, näen maaleja ja tekstuureja, joten on mentävä takas ateljeelle. miks kaikki pitää aina vetää ääripäähän?

toisaalta nyt on aikaa ja energiaa, joita ens kuussa ei välttämättä oo ollenkaan, kun alkaa uus duuniharkka. onpahan sit kurssitehtäväkin tehtynä ja suurin patoutuma luovuutta purettuna.

pitäis vielä kirjottaa yks lehtijuttu jonka lupasin vapaaehtoisena työnäytteenä yhdelle järjestölle. ne ehkä haluis mut mukaan lehtitiimiin myöhemmin, mut katotaan nyt millaseks mun ens vuosi muodostuu. ajattelin tän viikon vielä maalata ja sit pikkuhiljaa rauhottua kirjottamaan ens viikoks, joka on viimenen lomaviikko ennen töiden alkua.

maalaaminen ja ylipäätään visuaalinen luovuus (pelkkä maalaamisen ajatteleminen tai kuvien kattominen) vie mun visuaalisesti vaurioituneilta aivoilta niin paljon kapasiteettia, et mun on siis pakko lopettamalla lopettaa tää ateljeellä härdääminen sunnuntaina että kykenen tyyliin edes nukkumaan tammikuussa. taide on diskopallon tavoin säkenöivä kuilu mustaan aukkoon, joka imee mut kokonaan niin etten muista syödä enkä nukkua, ja se on aika pelottavaa.