enää muutama jakso kylmää rinkiä jäljellä. keitin kahvit ja avasin tän jotta saisin pidettyä taukoo kattomisesta. oli näemmä tehtävä tästäkin viihteestä tällanen aikataulutettu suoritus. mut sillon kun on deadline, saa asioita valmiiks. (tässä kohtaa terapeutti kysyis: onks sulle koskaan sanottu että sulla olis vaativan persoonallisuuden piirteitä?)
leffahaasteessa tilanne on 96/100 - eli ehdin varmasti kattoa määrällisesti kaiken, mut en tiedä, pääsenkö laadullisesti samaan. tarkotan, et mulla on jonossa enemmän kuin vaaditut neljä leffaa, mut niistä mikään ei kiinnosta mua mitenkään järisyttävästi. haalisin mieluummin kasaan vaikka vielä kymmenen sellasta elokuvaa joita on mulle suositeltu tai jotka oon joskus nuoruudessa nähny, ja haluisin nähdä uudelleen. niitä ei vaan tietenkään oo saatavilla ilman maksumuureja tai ylipäätään diginä, niin enpä tiiä miltä lopullinen 100/100 -lista tulee näyttämään. tässä kohtaa vuotta ei viittis kahlata läpi enää tuntitolkulla mitään turhaa. henkilökohtanen top kolmonen jonka oon näistä vajaasta sadasta laatinu, ei oo muuttunu ollenkaan sitten kesän. mulle oikeesti kolahtavat leffat on siis ehkä jo nähty anyways. vaikee uskoo et mikään ylittäis tunneskaalaltaan sen mitä koin naisen tuoksun kanssa. itkin, sain kylmiä väreitä ja hihkuin riemusta.
epäilenkin edelleen, et elokuvien kattominen on enimmäkseen hukkaan heitettyä aikaa - eli en oo tän vuoden kuluessa tullu käännytetyksi ei-leffaihmisestä leffaihmiseksi.
vois kuvitella munkaltasen kellottajanatsin silmissä sarjojen seuraamisen näyttäytyvän suurempana huuhaana, mutta: hyvin kirjotetuissa sarjoissa päästään niin paljon syvemmälle ja leveemmälle tasolle, et ne onnistuu luomaan todellisuuden jossa katsoja tuntee olevansa osallisena. sillon viihteeseen käytetyillä tunneilla ei oo enää merkitystä, immersio on kaiken sen ajan arvoista. muutaman tunnin väkisinväännetty typistys ei vaan vedä vertoja hitaasti rakennetulle kokonaisuudelle. jos vaikkapa otan tälleen äkkiseltään verrokeiks leffan scarface ja sarjan sopranos. ensimmäisestä jäi mieleen ainoastaan todella överiks vedetty väkivalta loppukohtauksessa - ja kuvaavasti se et huomasin miettiväni: hmmm, voispa taas kattoa sopranosit.
joten takasin laatu-hbo:n pariin.
