tällä viikolla ei oo ahdistanu niin hirveesti - mut se ei johdu siitä et voisin mitenkään erityisen hyvin, vaan siitä, et viime viikko oli niin järkyttävä. panikoin aivan täysin (tuntui et tukehdun ja sydän hakkaa rintakehää sisäpuolelta kuin sinne ihan liian iso nyrkki) siihen saakka et istuin lentokoneessa oikeella paikalla oikeeseen aikaan. kehitin jonkun oletettavasti psykosomaattisen verta tihkuvan ihottuman kaulalle, korvien taakse, niskaan ja ohimoille. se ei oo vieläkään täysin parantunu joten poistin kaikki korut (vaikken edes oo millekään metallille allerginen).

kun matkaanlähtöä koskeva kammotus oli ohi ja pääsin perille sinne jonnekin kauas, alko sinnittely halki pitkän viikonlopun, ja se oli sit sellasta toisenlaisen ahdistuksen sietämistä. matka ei ollu kokemuksena millään tasolla voimaannuttava, vaan ainoastaan uuvuttava ja kuormittava. mitään sinänsä kauheen negatiivista ei tapahtunu, mut kovaääniset ihmiset ja kaikki juhlahumu ja muu säätö söi sen vähäisenkin miellyttävän, nostalgisen hämmennyksen, jonka kokee sillon kun palaa kauniin luonnon keskelle lapsuuden kesiin, veden äärelle. joo, luonto oli kaunis, muistot oli ihan hyviä, mut enimmäkseen tunnelma oli jokseenkin vaivaantunu ja pintapuolinen, mitä ihmissuhteisiin tuli. harmitti lisäks se et ne kaks tyyppiä joiden näkemistä odotin eniten, ei tullu juhliin ollenkaan.

loksu lokinpoikanen on kasvanu ihan tolkuttomasti ja harjaannuttaa jo itsenäisesti lentotaitojaan pihalla. se rakastui aivan totaalisesti vesialtaaseen joka laitettiin sille pation reunaan. veikkaisin et se lähtee isoon maailmaan ens viikolla, se pärjää jo niin hyvin. kaunis se on kuin mikä: sulkapeite on jo kokonainen ja muistuttaa väritykseltään enemmän pöllöä tai kyyhkystä kuin lokkia, mut nuoren kalalokin kuontalo on just sen näkönen.

musta on aivan hillittömän sulosta, kuinka loksu tekee aamuisin jooganumeron, jossa se venyttää ensin molemmat siivet ja sen jälkeen räpylät pitkälle taaksepäin. tai kuinka se nauttii rankkasateista ja lentelee sillon ympäriinsä matalalla kääkättäen. tai kuinka sen täytyy aina ruoan jälkeen päästä vesikipolle pesemään nokka niin kovasti päristellen et puolet vedestä on hetken päästä betonilaatalla. kuinka se haukottelee kun lepertelen sille jotain sen mielestä ilmeisen epäkiinnostavaa. väitän et kaikilla eläimillä on oma persoonallisuutensa. ja siks mulle tuleekin ihan kauhee ikävä loksua sit kun se on valmis lähtemään.