mua pikkusen häiritsee et joinain päivinä näillä riveillä on ollu hirveesti lukijoita. en oo kertonu kenellekään tästä blogista enkä vastaanota kommentteja. kirjotan täällä itelleni koska haluun pitää kielellisen ilmasuni taipuisana nyt ku kykenen taas lukemaankin näin paljon. noh, ehkä ei oo mun ongelma jos joku muukin tuhlaa täällä aikaansa, koska en kirjota mistään salaisesta. se on vaan hämmentävää.

oli tarkotus lukasta vähän härköstä sen aikaa et hiiri latautuu mut mä luinkin valomerkin kerralla loppuun eli sataviiskyt sivua. tuntuu et se käynnisty vasta 2/3 jälkeen. sitä ennen pyöräyttelin silmiäni tai tuhahdin aina kun sain yhden luvun päätökseen ja sujautin kirjanmerkin kirjan väliin, ku se oli vaan jotenkin niin plääh. harmi että alku oli tökkivä. tarina alko koskettaa vasta tossa kolmanneks viimesessä luvussa, vaikka siihenki sisältyy aika paljon semmosta epäuskottavaa settiä mikä vähän ärsyttää. pidin tästä kuitenkin huomattavasti enemmän kuin oksasen lehmistä, josta on kans enää 1/3 jäljellä. se oottaa mua keittiössä niinku eilisen safka jota ei enää huvittais syödä. ei se oo edes pastaa. jotenkin sen rytmi on epävakaa ja siks raskasta lukee. kyl mä sen silti luen.

härkönen osaa musta lopettaa kirjat hienosti, muutkin kuin tämän. en kylläkään nyt äkkiä muista toista kirjaa (kenenkään) jossa ois menny noin myöhään että tulee halu jatkaa lukemista, mut onhan se kiva et edes loppuun jää semmonen raikas fiilis alun tunkkasuuden jälkeen. mä oon tosi kriittinen lukija mut myös lepyn nopeesti.

silti seuraava kirja saa luvan olla jotain syvällisempää. mulla on hyllyssä kymmenen vuotta sitte kirjaston vaihtopöydältä löydetty liv ullmanin muutos. oon miettiny sitä vuosien varrella joten nyt vois olla aika palata siihen. muistan sen aiheuttaneen mussa samankaltasia oivalluksia kuin eeva kilven tuotannon sittemmin. viisaita naisia. jos ite on viisastunu, kirjatkin aukee ihan eri tavalla, tietenkin. siks mä luen useimmat sen arvoiset kirjat moneen kertaan vuosien saatossa. lukeminenhan on kans tavallaan aina ittensä kohtaamista, koska kirjat on vähän kuin peilejä.

mun halvaantunu puoli on tuntunu nyt todella painavalta viime päivät. ehkä jotenkin myös kylmemmältä. snadisti tulee mieleen se tunne sairaalassa ku oisin maannu kuolleen ruumiin kanssa sängyssäni: painavan ja viileän valaanpuolikkaan. sillä erotuksella tietenki et sillon en pystyny liikkumaan ollenkaan. mut mielenkiintosta, koska näitä outoja hemituntemuksia ei oo ollu pariin vuoteen oikeestaan ollenkaan, jos satunnaisia särkyjä ei lasketa.