omassa sängyssä hyvän peiton alla, eka kuntoutusviikko tältä jaksolta hoidettuna. heräsin sit rattosasti neljältä aamuyöllä tänään ja oon ollu siitä asti jalkeilla. nyt siis paukkuu jo melkein 20 tuntia hereilläoloa täyteen - siihen sisältyy kuuden tunnin luennot ja kotiin matkustaminen - ei ehkä maailman fiksuin veto epileptikolta, mutta fuckeeeeet. en ois kyenny ottamaan mitään iltapäikkyjä kotiin päästyäni kuitenkaan, kun ois ollu niin paljon ajatuksia päässä viikon jäljiltä. kyl se nukkuminen taas tasaantuu kun saa olla tutussa ympäristössä ja maksella univelkoja.

pääsen mukaan vertaistukiryhmän ohjaajakoulutukseen helmi-maaliskuussa, jess, jess, jess. hommat etenee, ja oikeeseen suuntaan.

lopullinen liikkeelle sysäävä voima oli meidän vertaistukiohjaajan eilinen luento tavotteista. sattumalta tää ohjaaja on mun tuttu; tavattiin aikoinaan uimahallissa, molemmat oltiin sillon tosi alkuvaiheessa toipumisessamme. meiän välille synty heti yhteys, ja nyt sit ollaan nähty tuolla kuntoutuksessa. se ihminen on yks mun sankareista - senluokan selviytyjä et oksat pois. toisteltiin eilen kun muut oli lähteny himaan kuinka molemmat tiedettiin toisistamme jo sillon ekalla tapaamisella et pystytään viel mihin vaan. se sanoo että muhun on tullu "valo". mä näen saman siinä. se anto tosi hyvää palautetta mun itseilmasusta ja vuorovaikutustaidoista, kannusti hakeutumaan niihin tehtäviin mitä oon ajatellukin. ihana tyyppi. oli pakko lähettää sille äsken kiitosviesti.